Tässä alan jo pikkuhiljaa parantua, ja elämä hymyilee! Koulukin hymyilee minulle, mutta se on kyllä ilkeä hymy se. Nimittäin minulle on kasaantunut hulluna kouluhommia, ku en koulussa viikkoon ole ollu. No, eiköhän siitä jotenkin selvitä!
Tänään tai eilen illalla (alkaa tuo dementia iskeä päälle kovaa vauhtia) tuli sähköpostia abiristeilystä, joka on siis minulle tulossa ensi vuonna. Maksettiin sitten tänään varausmaksu. Tämäkin tyttö siis pääsee risteilemään ensimmäistä kertaa elämässään ensi helmikuussa. Brr, talvi, kylmä... Tulis jo kesä äkkiä! Aluksi olin sitä mieltä, että en osallistu tuohon tapahtumaan, mutta onneksi pikku-ukko nimeltä järki päätti vierailla pääkopassani. Hän sitten yhdisteli aivojohtojani hieman erilaiseen järjestykseen, ja lopputulos oli että abiristeilyyn osallistutaan!
Olen myös muutama päivä sitten ilmoittautunut autokouluun. Mitä siitäki tullee ku tämä tyttö päästetään ratin taakse? Haha. En halua edes kuvitella. Vinkki kaikille Suomessa asuville kansalaisille: kannattaa pysytellä siitä lähtien kotona ku meikä ajokortin saa, nimittäin koskaan ei voi tietää milloin päätän lähteä liikenteeseen!
Tänään varasimme rakkaan ystäväni J:n ja hänen vanhempien kanssa lentoliput Kroatiaan! Pääsen siis näköjään ihan oikeasti nauttimaan etelän auringosta (toivotaan nyt kovasti että silloin ei sada, ku me sinne mennään)! Ja hyvällä säkällä pääsen myös tutustumaan noihin ihaniin palmuihin! Olen kyllä pienestä asti halunnut sellaiseen törmätä (en kirjaimellisesti), niin kahden kuukauden päästä unelmani toteutuu. Kuva on googletettu.
En myöskään ole koskaan lentänyt (paitsi unessa), niin saa nähdä kuinka kauhuissani olen kun lentokoneeseen pääsen. Onneksi viereeni tulee J, niin voin tarttua häneen kiinni aina ku alkaa kovin pelottaa. Olemme siis menossa kaupunkiin nimeltä Dubrovnik ja se vaikutti todella mielenkiintoiselta paikalta. Tosiaan.... Miten minä edes pääsin tuohon reissuun mukaan?
No se tapahtui niin, että olin kovasti lähdössä tänä kesänä erääseen toiseen maahan, mutta rakas äitini kielsi minua menemästä sinne sanomalla reissua liian vaaralliseksi. Ehkä vielä joku päivä pääsen sinnekki asti (en kuitenkaan paljasta minne, se on salaisuus). Kerroin tämän surullisen uutisen ystävälleni J:lle, joka sitten ehdotti että tulisin heidän mukaan Kroatiaan. Siitähän tämä tyttö innostui niin että oli heti pian jo lähdössä. Mut täytyy reissua vielä 2 kuukautta odottaa! Aika menee onneksi varmana melko nopeaa töitä tehden, autokoulua käyden, opiskelleen ja ehkä myös hieman juhlien (vappu on jo ensi viikolla, woou).
Tänään tai eilen illalla (alkaa tuo dementia iskeä päälle kovaa vauhtia) tuli sähköpostia abiristeilystä, joka on siis minulle tulossa ensi vuonna. Maksettiin sitten tänään varausmaksu. Tämäkin tyttö siis pääsee risteilemään ensimmäistä kertaa elämässään ensi helmikuussa. Brr, talvi, kylmä... Tulis jo kesä äkkiä! Aluksi olin sitä mieltä, että en osallistu tuohon tapahtumaan, mutta onneksi pikku-ukko nimeltä järki päätti vierailla pääkopassani. Hän sitten yhdisteli aivojohtojani hieman erilaiseen järjestykseen, ja lopputulos oli että abiristeilyyn osallistutaan!
Olen myös muutama päivä sitten ilmoittautunut autokouluun. Mitä siitäki tullee ku tämä tyttö päästetään ratin taakse? Haha. En halua edes kuvitella. Vinkki kaikille Suomessa asuville kansalaisille: kannattaa pysytellä siitä lähtien kotona ku meikä ajokortin saa, nimittäin koskaan ei voi tietää milloin päätän lähteä liikenteeseen!
Tänään varasimme rakkaan ystäväni J:n ja hänen vanhempien kanssa lentoliput Kroatiaan! Pääsen siis näköjään ihan oikeasti nauttimaan etelän auringosta (toivotaan nyt kovasti että silloin ei sada, ku me sinne mennään)! Ja hyvällä säkällä pääsen myös tutustumaan noihin ihaniin palmuihin! Olen kyllä pienestä asti halunnut sellaiseen törmätä (en kirjaimellisesti), niin kahden kuukauden päästä unelmani toteutuu. Kuva on googletettu.
En myöskään ole koskaan lentänyt (paitsi unessa), niin saa nähdä kuinka kauhuissani olen kun lentokoneeseen pääsen. Onneksi viereeni tulee J, niin voin tarttua häneen kiinni aina ku alkaa kovin pelottaa. Olemme siis menossa kaupunkiin nimeltä Dubrovnik ja se vaikutti todella mielenkiintoiselta paikalta. Tosiaan.... Miten minä edes pääsin tuohon reissuun mukaan?
No se tapahtui niin, että olin kovasti lähdössä tänä kesänä erääseen toiseen maahan, mutta rakas äitini kielsi minua menemästä sinne sanomalla reissua liian vaaralliseksi. Ehkä vielä joku päivä pääsen sinnekki asti (en kuitenkaan paljasta minne, se on salaisuus). Kerroin tämän surullisen uutisen ystävälleni J:lle, joka sitten ehdotti että tulisin heidän mukaan Kroatiaan. Siitähän tämä tyttö innostui niin että oli heti pian jo lähdössä. Mut täytyy reissua vielä 2 kuukautta odottaa! Aika menee onneksi varmana melko nopeaa töitä tehden, autokoulua käyden, opiskelleen ja ehkä myös hieman juhlien (vappu on jo ensi viikolla, woou).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti