Muistelmia osa2

Toinen päivä kansainvälisessä leirissä päättyi discoon, jossa oli Golden oldies - teema. Discossa osa suomalaisista alkoi juttella ruotsalaisten kanssa ruotsiksi. Minulle tuli siitä pienoinen paine, että nyt ne ruottalaiset sitte luulee, että me kaikki ymmärrämme ruotsia yhtä hyvin. Minun osalta se kuitenkin on niin, että hyvä ku osaa sanoa edes "hejdå". Yritinkin salakavalasti karata tästä tilanteesta, ja menin tanssimaan ukrainalaisten kanssa. Disko oli aivan uskomaton, varsinkin tuon pukukoodin takia. Toiset olivat todella panostaneet teeman luontiin, ja pukeutuivat erittäin näyttävästi.

Seuraava päivä hieman jännitti, nimittäin se toi mukanaan Olympialaiset. Me pohdittiin hulluna, että onko se ihan tosissaan otettava urheilutapahtuma, vai onko se leikkimielinen. Alla oleva kuva on googletettu.
Minä olin sitä mieltä, että jos tapahtuma on leikkimielinen, niin sehän on rentoa ajanvietettä, mutta tosissaan mä en ollut innostunut kilpailemaan. En ole yhtään kilpailuhenkinen, ja olen aina ihan paineessa jos kyseessä on jonkinlainen kilpailu. Mieluummin jään siinä vaiheessa vaan katsomon puolelle.

Kun meille sanottiin, että Olympialaisiin oli pakko tuoda urheiluvaatteet, alkoi paine kohota. Oliko tämä nyt ihan oikeesti kunnollinen urheilutapahtuma?! Jännitystäni ei yhtään helpottanut se, että leirille lensi (helikopterilla) jokin paikallinen poliitikko, joka oli hyvin innostunut urheilusta, kertoi meille kuinka tärkeää urheileminen on, ja sitten julisti Olympialaiset virallisesti alkaneeksi.

Helpotusta asiaan kuitenkin toi se, että meidät oli jaettu ryhmiin. Se jo laski jännitystä rutkasti, sillä yksin kilpaileminen on mielestäni paljon kauheampaa kuin ryhmässä. Meidän ryhmä koostui parista suomalaisesta, muutamasta abhasialaisesta ja ukrainalaisesta. Silloinpa sitä tutustui noihin ihmeellisiin abhaasialaisiin, joista ei leirille lähdettyä ollut oikeastaan yhtään mitään tietoa. Olympialaiset olivat onnekseni leikkimieliset, ja itseasiassa nautin kovasti näistä kilpailuista. Kauhea rankkasade kuitenkin esti meidän riemut, ja kaikkien täytyi mennä sisälle. Näin ei koskaan saatu selville voittajaa, mutta iloa riitti sen verran, ettei voitto todellakaan ollut tärkein.

Heti toisena päivänä Lazurnyssa alkoi peli, johon kaikki osallistuivat koko leirin ajan. Se oli murhapeli. Me kaikki saimme lapun, jossa luki murhattavan nimi ja tehtävä. Jos sai suoritettua lapussa olevan tehtävän, murhasi tämän nimenomaisen henkilön. Silloin hänen tuli antaa oma lappu murhaajalle. Minä sain tehtäväkseni murhata erään italailaisen tytön, ja se onnistui melko helposti, sillä mun piti vaan piirtää rasti sen käteen. Seuraava tehtävä oli kuitenkin astetta hankalampi, nimittäin minun piti hieroa yhen saksalaisen pojan hartioita vähintään 5 minuuttia. Yritin kovasti miettiä, miten onnistuisin tässä ilman, että se tajuaisi että olen murhaamassa häntä. Abhasialainen A kuitenkin kerkesi tappaa minut ennen kuin kerkesin keksiä vastausta ongelmaani. Hänen tehtävänä oli pelata kanssani sulkapalloa. Tottakai mä nyt sulkapalloon meen mukaan jos joku pyytää. Varsinkin kun on mahtavaa seuraa!

Olympialaisten jälkeen kilpailuhenkinen ilmapiiri jatkui, nimittäin seuraavana ohjelmassa oli Lazurny vision, joka rakentuu euroviisujen pohjalle, mutta lavalla sai esittää mitä tahtoi, tanssia, teatteriesitystä, laulua... Tämän ohjelman muut otti hieman vakavemmin kuin me. Meidän delegaatio esittikin Volgan samalla hieman lavalla heiluen. Niinkuin voitte tuosta päätellä, emme todellakaan voittaneet, ja meidän sijoitus oli mitä oli. Mutta viimeksi suomalaiset voitti, joten oli ihan järkevää vetää tänä vuonna hieman kehnompi esitys. Eikö?! Ainakin meillä oli hauskaa. Hauskaa oli myös katsella muiden upeita esityksiä. Serbia voitti aivan erinomaisella, huumoristisella showllaan. Harmittaa paljon etten ottanut videota heidän esityksestään.

Toisten esityksistä voisin sen verran kertoa, että italialaiset ei voinut oikeen pitää sitä, nimittäin heidän laukut oli jäänyt lentokentälle Roomaan, ja niiden asut ja kaikki esitykseen tarvittava materiaali oli siis vielä Italiassa. Minä henkilökohtaisesti pidin hyvin paljon ukrainalaisten esityksestä, heidän tanssi oli niin intohimoista ja taiteellista! Aivan upeaa! Myös kiinalaisilla oli todella hieno ohjelmanumero. Tottakai kaikki olivat hyviä omalla tavalla, mutta Serbian lisäksi nuo olivat suosikkiani.

Seuraavana päivänä minä sain lähteä pienelle matkalle Vyksaan suomalaisen J:n kanssa. Tottakai sinne lähti myös muiden delegaatioiden ihmisiä. Matka sujui kivasti, vaikka ei siellä Vyksassa hirveänä mitään kateltavaa ollutkaan. Se on nimittäin todella pieni kaupunki, missä on keskustassa vain apteekki ja muutama kauppa. Kävimme kuitenkin hieman shoppailemassa, ja minä ostin suomalaiselle V:lle pienen synttärilahjan ja itselleni pinsetit. Kuvassa olen minä Vyksassa.
Päivä jatkui todella mielenkiintoisella tapahtumalla, johon sisältyi eri maiden ruokien maistelua. Jokaisen delegaation täytyi tuoda jotakin pientä purtavaa omasta maastaan. Suomalaiset toi salmiakkia ja ruisleipää sekä muutaman muun herkun, mistä ei ulkomaalaiset niin hirveänä tykkää. Salmiakki sai hienon vastaanoton, nimittäin toiset ei pystynyt pitämään sitä edes suussaan, toiset taas ihmetteli, miksi suomalaiset karkit on suolaisia.
Venäläinen pöytä, josta minä nappasin maatuskakynän mukaani:Kiinalainen pöytä. Minä yritin syödä noilla tikuilla! Ja se jopa joten kuten onnistui!
Abhasialainen pöytä, mistä minä nappasin lipun matkaani
Serbian pöytä, enkä napannut tuosta mitään muuta ku kuvan, ja tietenkin maistelin hieman ruokia
Tämä tapahtumarikas päivä päättyi campfire:in, missä leikittiin, laulettiin ja tanssittiin ja paistettiin jotai leivän tyylistä. Siellä me esitettiin muille ponileikki. Sitä oli kyllä aivan mahtavaa leikkiä, ku oli niin paljon porukkaa mukana ja ihmiset yritti huutaa suomeksi "sieltä he tulevat poneillansa, pienillä lihavilla poneillansa...". Joillekin oli jäänyt tuo hyvin muistiin, nimittäin vielä muutamien päivien päästä kuuli kun toiset lauleskelivat ponileikkiämme.
Campfirein jälkeen mentiin vielä öiselle retkelle metsään. Se oli tosi siisti, nimittäin me saimme lähteä parin kanssa kävelemään metsään, joka oli niin pimeä, ettei siellä nähnyt eteensä. Minä lähdin sinne abhaasialaisen M:n kanssa, ja me pidimme toisiamme käsistä kiinni ja olimme ihan kauhuissamme. Se, että toiset tahallaan säikäytti meijät ei yhtään helpottanu tilannetta. Mutta hauskaa kyllä oli. Ainakin heillä.

Tämän metsäretken jälkeen suomalaiset ja abhaasialaiset vielä piti öisen piknikin, johon tuotiin kaikki mahdolliset ruoat mitä meillä kertyi ja puhuttiin kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan väliltä.

Vapaa-ajasta voisin sanoa sen verran nyt tässä välissä, että sitä oli melko runsaasti noiden tapahtumien välillä ja varsinkin illalla ihmiset tykkäs kerääntyä ryhmiin ja jutella. Joskus vapaa-ajalla oli pakko mennä lepäämään, nimittän tuolla ei tullut öisin nukuttua kovinkaan paljon, ja herätys oli aina aamulla kello kahdeksan. Vapaa-ajallamme saatoimme pelata jotai pelejä, muuten vaan jutella tai käydä esimerkiksi suihkussa.

Jatkoa on tulossa