Ensimmäiset päivät USA:ssa

Tällä hetkellä olemme viihtyneet Jenkeissä viikon ajan. Ihmeellisen paljon kaikenlaista on jo tapahtunut ja kerkesimme jo töissäkin käydä. Saa nähdä montako päivää silloin ollaan kulutettu USA:ssa, kun tämän blogijulkaisun saa oikeasti julkiseksi. Tällä hetkellä netti ei toimi ollenkaan ja se hieman ärsyttää. Suomessa on niin tottunut siihen, että nettiin pääsee aina ja joka paikassa. Netitön elämä tuntuu hieman hassulta. Muutenhan ilman nettiä pärjäisi ihan hyvin, mutta haluaisi kotiin päin ilmoitella kuulumisia.

Menomatka tänne oli toki pitkä, muttei niin rankka kun oli osannut kuvitella. Toki kaikki se istuminen tuntui pyllyssä ja jaloissa, mutta lennot menivät melko kivuttomasti. Norwegianilla oli hienot näytöt, joista sai valita itselleen musiikkia kuunneltavaksi tai elokuvia/sarjoja katsottavaksi ja valikoima oli laaja. Niillä jaksoi hyvin koko matkan. Jos siis tulette matkustamaan Norskilla pidempiä matkoja, kannattaa muistaa ottaa mukaan kuulokkeet.

New York JFK:lta pääsimme lähtemään iltakymmenen aikaan paikallista aikaa (Suomessa klo 5.00). Sieltä meidän majapaikkaan oli melko pitkä matka ja metroa piti vaihtaa kaks kertaa. Muutenhan metromatkat menivät hyvin, mutta itseäni kyllä puistatti ajatus siitä, että ollaan isossa metropolissa myöhään illalla kulkemassa isojen matkalaukkujen kanssa melkein ainoina valkoihoisina ihmisinä. Voin myös sanoa, että Nycin metroasemat eivät ole maailman täydellisemmässä kunnossa, joten nekin loivat pientä jännitystä. Metrotunnelit olivat ränsistyneitä ja bongattiin yksi rottakin juoksemassa raiteita pitkin.

Pääsimme onneksi majapaikkaamme turvallisesti ja matkalla muutama ihminen myös tarjosi apua ja kysyi olemmeko hukassa. Nukuimme jonkun aikaa ja seuraavana päivänä lähdimme seikkailemaan pitkin Manhattania. Metrossa jäimme pois Central Parkin puolessa välissä (pysäkillä 81st Museum of Natural History) ja lähdimme siitä kävelemään Manhattania alaspäin. Central Park oli mahtava paikka, ihanan tunnelmallinen ja kaunis. Ei haitannut yhtään pyöriskellä siellä ympäriinsä, vaikka satoi vettä.

Central Park

Central Parkista jatkoimme matkaa 7th Avenueta pitkin Times Squarelle. Siellä oli kyllä porukkaa ja ison kaupungin tunnelmaa. Sieltä halusimme jatkaa matkaa High Linelle (puistomainen kävelykatu, joka on rakennettu vanhan rautatien päälle), mutta ennen sitä kävimme juomassa hyvät smoothiet Starbuckissa. High Line oli todella mahtava paikka Times Squaren jälkeen, sillä siellä oli paljon vähemmän porukkaa ja kiireetön tunnelma (tätä se ei kuitenkaan vissiin aina ole).

Times Square

High Linelta jatkoimme matkaa Washingon Parkiin (eli se puisto, jossa Frendit kylpee). Siellä oli menossa Business Schoolin valmistujaiset, joten puistossa oli paljon kauniita ihmisiä. Istuimme hetken puistossa, ennen kuin jatkoimme matkaa China Towniin. Siellä tavattiin kaksi muuta suomalaista tyttöä ja menimme Little Italyn kaupunginosaan syömään.

Näkymät High Linelta

Frendien alkutunnarista tutulla suihkulähteellä selfietikun kanssa. Itse suihkulähde jäi tällä kertaa poseerausten taakse, mutta uskokaa pois, siellä se on!

Syömisen jälkeen jatkoimme matkaa Brooklyn Bridgelle, joka oli ihan mahtava! Minä odotin Brooklyn Bridgen näkemistä todella paljon ja se oli sen arvoista. Ehkä minun odotus teki kävelystä siltaa pitkin mahtavan kokemuksen, johon osaltaan vaikutti varmasti myös hienot näköalat ja upea auringonlasku.

Näkymät Brooklyn Bridgelta

Lisää näkymiä sillalta

Brooklynista menimme vielä takaisin Manhattanille ja palloilimme siellä sinne tänne. Jalkoihin alkoi kuitenkin koskea jo hyvin paljon (kävelimme nimittäin melko paljon – tsekatkaa vaikka Google mapsista) ja väsy iski, joten menimme nukkumaan.

Seuraavana aamuna herätys oli klo 4.30 ja matka JFK:lle taitettiin taksilla. Lento Chicagoon meni sujuvasti ja Chicagossa tapasimme vielä lisää suomalaisia. He olivat tulossa Miamista. Chicagossa oli aivan älyttömän kylmää ja bussin odottaminen oli sen takia hieman tuskaista. Kuitenkin bussi (Van Galder) Madisoniin oli ihan mahtava mm. siksi, että siellä oli wifi käytettävissä. Madisonista meidät haettiin kahdella minibussilla kohti Wisconsin Dellsiä ja vielä yhden tunnin matkustamisen jälkeen olimme perillä.

Onneksi Dellsissä majoitus oli organisoitu melko hyvin, joten pääsimme majoittumaan melko nopeasti. Miia ja minä asumme trailer parkissa kahden muun suomalaisen tytön kanssa. Miialla ja minulla on yhteinen huone, jonka jaamme ja toisilla tytöillä on omat huoneet. Sovimme kuitenkin, että puolessa välissä kesää vaihdamme huoneita.

Trailer ei ole uusin mahdollinen, mutta kyllä tässä kesän viettää. Seinät ovat niin ohuet, että ulkoa kuuluu lähes kaikki äänet, mikä hieman vaikeuttaa nukkumista, mutta eiköhän siihen totu. Aika rauhallista on kuitenkin ollut varsinkin öisin. Muuten täällä on mennyt ihan hyvin ja kaksi päivää on tullut jo töitä tehtyä. Ensimmäinen päivä töissä oli hyvinkin ensimmäinen ja toodella sekava, mutta hyvin siitä selvittiin. Toisena päivänä satoi valitettavasti vettä, mikä tarkoitti sitä, että seisoin monen tunnin ajan jäätelökioskilla ilman yhtäkään asiakasta. Eivät vissiin halunnet jäätelöä. :D Kirjoitan vielä töistä kuitenkin oman postauksen ja Miia varmaan oman, niin saatte hieman kosketusta siihen, mitä me täällä oikeasti teemme.

Ja lopuksi vielä ihana kuva, joka on niin totta:

Central Parkissa erään penkin selkämyksessä luki viisaita sanoja. Näin se on! 

Diana ja Miia

Lähtöön alle viikko!

Lähtö lähestyy ja pikkuhiljaa jännistys kasvaa! Viime viikolla meille saapui viisumit. Tällä hetkellä onkin enää pieniä juttuja tekemättä (esim. pakkaaminen ja kämpän siivoaminen).

Jos jotakuta kiinnostaa, mitä tällainen matka tulee kustantamaan, niin tässä pientä hintavertailua tueksi. Tuon 1200 euroa tuli kulutettua jo ennen lähtöä ja USA:n puolella maksetaan toki asumiskuluista jne. Laitan jossain vaiheessa kesää tai syksyllä pienen excelin siitä, mitä tämä työmatka loppujen lopuksi tuli kustantamaan.

 

Me löydettiin Miian kanssa tosi edulliset lennot ja yövytään New Yorkissa kaverin luona, minkä takia majoituskuluja ei käytännössä ole. Noiden laskelmien lisäksi kuitenkin tulee vielä bussimaksu Chicagosta Madisoniin, joka on noin 30 dollaria. Lisäksi sain todella halvan matkavakuutuksen, sillä minulla on jo valmiiksi Fennialta jokin nuorisopaketti, johon kuuluu matkavakuutus kolmeksi kuukaudeksi. Lisäajalle piti laittaa erillinen vakuutus ja se tuli kustantamaan 134 euroa. Vakuutus voisi olla halvempikin, mutta otin matkavakuutuksen päälle urheilulisän. Otin urheilulisän sen vuoksi, että voin mm. wakettaa rapakon toisella puolella ilman hirveitä huolia siitä, että jos jotain sattuu niin olen koko loppuelämäni veloissa.

Rikosrekisteri on pakko tilata ja se maksaa 16e, kuitenkin esim. USA liite ajokorttiin on melko vapaaehtoinen. Sekä minä että Miia kuitenkin otettiin sellainen, sillä ajattelimme hieman road trippailla pitkin USA:ta töiden loputtua. Kuva viisumia varten kannattaa käydä otattamassa jossain kuvaamossa, sillä mitat kuvalle on todella tarkat. Itse kävin ottamassa kuvan Fotosteissillä, jossa kuvat maksoivat 12 euroa ja ne sai sekä digitaalisessa että niin sanotussa fyysisessä muodossa. Tuon lisäksi tuli toki ostettua kaikkea muutakin tärkeää ja vähemmän tärkeää mukaan eli kyllä sitä sai jo ennen matkaa oikeasti kulutettua reilu 1500 euroa.

Nyt ei tosiaan enää mitään käytännön järjestelyjä kauheasti ole ja hienot läksäritkin tuli pidettyä. Syötiin hyvää kakkua ja fiilisteltiin tulevaa matkaa. Tästä ne seikkailut alkaa!

Hieno kakku oli. Ja hyvältä maistui!

Tuon ihanan tytön kanssa lähdetään rapakon toiselle puolelle

En tiedä kirjoittelenko enää Suomen puolelta blogia, saatan laittaa nopean postauksen matkalaukkujen pakkaamisesta tai jotain muuta erittäin jännittävää. Kuitenkin viimeistään USA:ssa sitten lisää postauksia. 

Diana

11 päivää lähtöön

Huh, nyt on kyllä jännä fiilis! Miten on mahdollista, että lähtöön on enää 11 päivää? Vastahan minä luin viime vuonna Wisconsin Dellsissä olevien blogeja ja mietin, voinko minäkin päästä tuollaiseen seikkailuun mukaan. 

Tällä hetkellä ei kuitenkaan vieläkään tunnu siltä, että olisi lähdössä yhtään mihinkään, sillä tekemistä täällä Suomen puolella vielä riittää. Se, että tekemistä löytyy tarkoittaa myös sitä, että aika menee varmasti todella nopeasti. Pienen hetken päästä istun jo lentokoneessa ylittämässä Atlantin valtamerta.

Kävimme Miian kanssa kahden päivän reissun Helsingissä. Menimme sinne viisumihaastatteluun ja SAYL:n infotilaisuuteen. Ostimme junaliput Helsinkiin heti kun saimme tiedon viisumihaastattelussa, joka oli tarkoitus olla 4.5. Kuitenkin haastattelua jouduttiin siirtämään, mutta päätimme yöpyä yhden yön pääkaupungissa. Etelään siirryimme yöjunalla istumapaikoilla, sillä junaliput maksoivat huikeat 9,70€. (Nyt pakko hehkuttaa VR:ää, kun sitä haukutaan niin paljon: juna oli halpa, hyvä ja se oli ajoissa!) Toki istumapaikoilla nukkuminen ei ole maailman ergonomisinta, mutta se kuuluu matkailuelämään ja on halpaa. 

Minulle oli laitettu haastatteluaika klo 8.45, mutta koska päätin olla ajoissa, olin Kaivopuistossa jo reilusti ennen kahdeksaa. Päätinkin palloilla vähän aikaa puistossa ennen suurlähetystöön menoa. Näimme muiden Dellsiin lähtevien suomalaisten kanssa lähetystön edessä ja pääsimme jo hieman tutustumaan toisiimme. Lähetystöön kutsuttiin yksitelleen nimellä. Siellä oli kunnon turvatarkastukset, jonka jälkeen oli papereiden luovuttaminen, sormenjälkien ottaminen ja pieni "haastattelu". 

Lähetystön jälkeen kävimme vielä kahvilla ja menimme infotilaisuuteen. Infotilaisuuden alussa jenkkiläinen todella rento tyyppi kertoi meille vähän kulttuurieroista ja asiakaspalvelusta USA:ssa. Oli erittäin mielenkiintoista kuulla, millaista asiakaspalvelua rapakon toisella puolen odotetaan. Muita kulttuurieroja näkee paikan päältä enemmän. 

Henna ja Miia innoissaan

Tämän jälkeen jakauduime pienryhmiin sen mukaan, mitä töitä tullaan Jenkeissä tekemään. Saimme kuulla tosi paljon lisäinfoa siitä, millainen työ tulee olemaan, millaiset ensimmäiset päivät tulevat olemaan ja millaisissa asunnoissa tulemme asumaan. Oli ihanaa keskutella pienissä ryhmissä ja kysyä kysymyksiä, jotka olivat sillä hetkellä mielessä. Infotilaisuuden jälkeen kävimme vielä porukalla syömässä ja tutustuimme toisiimme vähän enemmän. Mahtava porukka on nyt kyllä lähdössä USA:han!

Infotilaisuudessa sai myös muutamia papereita ja vihkosia

-Diana

American dream: 7 viikkoa lähtöön

Päivä päivältä olen lähempänä unelmaani lähteä kesäksi USA:han ja askel askeleelta lähempänä unelmaani kiertää maailman ympäri. Nyt on tosiaan vierähtänyt jokin aika siitä kun viimeksi kirjoittelin ilouutisia Jenkkeihin pääsystäni ja nyt asia on edennyt siihen vaiheeseen, että lentoliput toiselle mantereelle on varattu ja minulle on ilmoitettu tuleva työpaikkani. 

Jos etenemme kuitenkin kronologisessa järjestyksessä, niin voisin ensin kertoa siitä, että olemme Miian kanssa menossa kesäksi Wisconsin Dellsiin, joka on noin 3 000 ihmisen pikkukaupunki Wisconsinin osavaltiossa. Vaikka kaupunki on noin pieni, löytyy sieltä paljonkin vilskettä ja menoa kesäisin, sillä kaupungin pääelinkeino on matkailu. Kaupungissa sijaitsee Noah's Ark vesipuisto, jota kuvaillaan Amerikan suurimmaksi vesipuistoksi. Kyseinen vesipuisto tulee myös olemaan minun tuleva työpaikkani. Työtehtäväni on food & beverage ja käytännössä tulen pyörittämään puiston ruokakojuja ja pikaravintoloita sekä mahdollisesti työskentelemään baarissa. En kuitenkaan tällä hetkellä osaa kuvailla tulevaa työtehtävääni paremmin, mutta enköhän kirjoittele siitä lisää kesän aikana.

Toinen työnantaja, joka ottaa suomalaisia työntekijöitä kesäisin on Tommy Bartlett. Suomalaisia opiskelijoita menee töihin Tommy Bartlett show:n ja Exploratryyn. Miia pääsi töihin Exploratoryyn. Miian työnkuvaan tulee kuulumaan ihmisten vastaanottaminen, erilaisten laitteiden pyörittäminen, siivous, ulkotyöt ja erilaisten ryhmien (esim. kouluryhmät) kanssa keskuksessa kiertäminen. Mutta siitäkin varmasti lisää myöhemmin.

Nämä kaikki tiedot saimme facebook -ryhmästä, joka perustettiin sen jälkeen kun SAYL:ssa tiedettiin kuinka moni on lähdössä tänä kesänä USA:han. Tällä kertaa lähtijöitä on yhteensä 39. Oulusta on minun ja Miian lisäksi yksi muu lähtijä. Hän kirjoittaa myös blogia, jota voi lukea täältä. Osa lähtijöistä on sellaisia, jotka ovat olleet Dells:ssä jo aiemmin, mutta suurin osa on ensikertalaisia. 

Facebook -ryhmä on ollut erittäin kätevä, sillä siellä ollaan jo alustavasti tutustuttu toisiimme ja mietitty esimerkiksi töiden jälkeistä matkaa. Meidän Work&Travel -viisumiin kuuluu 30 päivän matkustuslupa, joten ajattelimme töiden jälkeen vielä matkustella pitkin Amerikkaa (tämän matkan aikana ei kuitenkaan saa poistua USA:n mantereelta). Työmmehän loppuu 7.9. Sinänsä mitään ei ole vielä lyöty lukkoon matkan suhteen, mutta itse tahtoisin kovasti päästä länsirannikolle ja Floridaan. Ollaankin mietitty nyt lentämistä länsirannikolle, josta sitten jatkaisimme autolla Floridaan. Katsotaan miten sitten käy. Inspiraatiota road tripille ollaan haettu erilaisista blogeista, esimerkiksi tästä: https://usaroadtrip2014.wordpress.com/

Nyt yritän epätoivoisesti saada kaiken tehtyä matkaa varten (ja siinä sivussa myös opiskella). Tärkeimpänä nyt on viisuminen hommaaminen, joka tehdään yhteisesti koko Dells-porukalla, joten siitä ei sen enempää tarvitse huolehtia. Sitä varten täytyy kuitenkin vielä hommata junaliput Helsinkiin ja takaisin. Samana päivänä meillä on myös koulutus liittyen kesän työtehtäviin. Jännittävää kun sitten näkee viihdoin muut lähtijät!

Sen lisäksi on hoidettavana vakuutusasiat ja mahdolliset rokotukset. USA-liite ajokorttiin täytyy myös vielä hommata. Lisäksi pitää ostaa ainakin adapteri, koska pistokkeet Jenkeissä on erilaiset kuin Suomessa. Toki on jonkun verran myös muita paperihommia ja käytännön asioiden hoitamista. Tällä hetkellä kuitenkin jännitän eniten tulevaa kämppä ja työpaikan tiukkoja työasusääntöjä. 

Asumisjärjestelyistä voisin sanoa sen verran, että majoitus hoituu työnantajan kautta ja koko kesän majoitukset tulevat kustantamaan noin 800 dollaria. Asunnot eivät toki ole mitään uusimpia kämppiä ja usein asutaan kimppakämpissä. Toivenaani on kuitenkin se, että kämppä tulisi olemaan hiljainen, sillä muuten ei kesästä tule yhtään mitään. Rakastan nukkumista ja kaipaan kauneusuneni.

Noah's Arkilla on myös melko tiukat säännöt työasujen suhteen. En nyt ala luetella kaikkia sääntöjä, mutta itseäni koskettaa lähinnä se, ettei kasvoissa saa olla mitään lävistyksiä. Minulla on kuitenkin pienen pieni, söpö nenäkoru nenässä, enkä mielellään ota sitä pois. Facebookissa "vanhat Dellsiläiset" kertoivat, että yksi vaihtoehto olisi esimerkiksi osaa nuden värinen nenäkoru, jota ei huomaa. Pitää siis katsoa löytyiskö sellaisia. 

Käytännön järjestelyistä voisin jo tässä vaiheessa kirjoittaa myös sen, että minun piti hommata luottokortti. Jenkkeissä luottokortin omistaminen on oikeastaan melko pakollista. Auton vuokraaminen tai hotellin varaaminen ei (usein) onnistu ilman luottokorttia. Jännittävinä tietoina myös se, että alle 25-vuotiailta auton vuokraajilta peritään lisämaksu. Auton vuokraaminen tulee siis halvemmaksi, mikäli olet jo täyttänyt 25 vuotta. Lisäksi on hyvä huomioida, että jossain osavaltioissa alle 21-vuotiaat eivät voi majoittua hotellissa yksin. Onneksi se ei kuitenkaan minua kosketa.

-Diana

Matkailua: Kutná Hora ja viimeiset päivät Prahassa

Kutná Hora on pieni noin 20 000 ihmisen kaupunki lähellä Prahaa. Matkaa sinne Prahasta on noin 70 kilometriä, mutta junalla sinne pääsee noin tunnissa. Kutná Hora tunnetaan erityisesti niin sanotusta luukirkosta, mutta myös kahdesta katedraalista sekä keskustasta, jotka kuuluvat Unescon maailmanperintöluetteloon.

Me kävimme tässä pienessä kaupungissa kolmantena matkustuspäivänämme. Päivä oli hieman harmaa ja välillä sateli vettä, mikä hieman lannisti tunnelmaa. Lisäksi olimme siellä low seasonina, mikä tarkoitti ettei kauhean moni paikka ollut auki. Kävelimme kuitenkin juna-asemalta niin sanotulle luukirkolle, joka on siis sisältä koristeltu noin 10 000 ihmisen luilla. Kieltämättä melko jäätävä kokemus, vaikka näkemäänsä osasi odottaa.

Samoin kuin Prahassa, myös Kutná Horassa nähtävyyksistä joutui maksamaan. Otimme kolmen kirkon lipun, mutta en enää valitettavasti muista lipun hintaa. Muistan kuitenkin, että niissä oli opiskelijahinnat erikseen. Juna-asemalta käveli luukirkolle todella nopeasti ja myös toinen kirkoista oli hyvin lähellä. Kuitenkin kolmas kirkko oli kaupungin keskustassa, johon piti kävellä jo hieman pidemmästi. Monissa turisti-infoissa kehotettiin ottamaan julkinen liikenne päästäkseen keskustaan, mutta me päätettiin kävellä. Kävelymatkaa oli noin 4-5 kilometriä, joten se meni ongelmitta. Tietty siinä oli pieni hankaluus, ettemme meinanneet löytää mitään lounaspaikkaa. Monet paikat olivat kokonaan kiinni tai aukesivat vasta myöhemmin. Me olimme kuitenkin lähdössä takaisin Prahaan jo viiden aikaan iltapäivällä, joten meillä ei ollut hirveästi aikaa odotella paikkojen avautumista. Ja olihan meillä toki tosi kova nälkäkin. Loppujen lopuksi löysimme muutaman paikan keskustasta, josta valikoimme erään pizzerian, koska siellä ei saanut tupakoida sisällä.

Keskustassa sijaitseva Pyhän Barbaran katedraali oli todella kaunis ja käymisen arvoinen. Meidät se vakuutti sekä ulkoa että sisältä. Wikipedian mukaan katedraalin arkkitehtuurissa on käytetty sekä goottilaista tyyliä että barokkia. 

Vaikka Kutná Hora oli kiva pikkukaupunki, jossa pääsi vähäksi aikaa kaupungin melskettä pakoon, ei tällaisella tavallisella tallaajalla ollut siellä kauheasti nähtävää. Uskon kuitenkin että taiteesta ja historiasta kiinnostuneet olisivat löytäneet sieltä enemmän viihdykettä. 

Prahassa viimeiset päivät menivät minun mielestä todella mielenkiintoisesti. Yhtenä päivänä me käytiin invisible exhibitionilla, josta voi lukea lisää vaikka tripadvisorista. Mielestäni se oli todella hieno kokemus. Näyttelyssä kävellään täysin pimeissä huoneissa. Tarkoituksena on eri aisteilla saada ymmärtämään, millaisessa ympäristössä sijaitsee ja mitä tavaroita esimerkiksi koskettaa. Lisäksi piti esimerkiksi kävellä ääntä päin ja haistella asioita. Lopuksi sai juoda haluamiansa juomia sokkona baarissa. Näyttelyn ideana on demonstroida, kuinka sokeat ihmiset kokevat maailman. Saatoin kosketella aika paljon muita näyttelyyn osallistuvia ihmisiä ja kävellä seiniä sekä hyllyjä päin. Mutta onneksi meidän opas oli erittäin mukava ja asiansa osaava. Näyttelystä jäi todella hyvä mieli, mutta se oli myös hyvä pohdinnan paikka. Mielestäni tällainen kokemus on sen verran tärkeä, että haluan mielelläni mainostaa tuota näyttelyä. Kannattaa kyllä vierailla samantyyppisessä museossa, jos vaan on matkalla jossain kaupungissa, jossa tuon tyylisiä näyttelyitä on.

Viimeisenä päivänä me kävimme escape roomissa, joka oli myös todella jännä kokemus. En ollut aiemmin käynyt vastaavissa enkä ole hirveästi pelannut tuon tyyppisiä pelejä. Mielestäni kuitenkin escape room oli todella hieno kokemus. Prahassa escape roomeja on useampi ja ne ovat aikalailla kaikki saman hintaisia (noin 20e henkilöltä). Pelissä on tarkoituksena 60 minuutissa päästä pois huoneesta, johon sinut lukitaan. Ja kokemus ei ole millään tavalla ahdistava, vaan todella jännittävä ja hauska. Mielestäni oli jännä yrittää arvata erilaisia arvoituksia ja miettiä, mitä pitäisi tehdä seuraavaksi päästäkseen käsiin seuraavaan vaiheeseen. Varauksen tekeminen escape roomiin oli todella helppoa ja kätevää. Ei tarvinnut muuta kuin laittaa nimen ja sähköpostiosoitteen escape roomin nettisivuilla. Nyt escape room on tulossa myös Ouluun, niin pitää käydä kyllä testaamassa sitäkin!

Viimeisenä päivänä kävimme myös kivassa puistossa Vysehradissa. Se on erittäin kiva ja rauhallinen paikka kävelymatkan päästä Prahan keskustasta. Minun mielestä todellakin käymisen arvoinen paikka. En oikeastaan osaa kertoa muuta kuin antaa kuvien kertoa. Vaikka kuvat eivät kyllä anna täyttä arvoa paikan kauneudelle.

'

-Diana

Matkailua: Praha

Olen nyt viime keskiviikosta asti majaillut Prahassa ja ajattelin kirjoittaa siitä lyhyen postauksen. Praha on sellainen kaupunki, jossa käy paljon turisteja ympäri vuoden ja Suomesta saa tänne jatkuvasti halpoja lentoja. Mekin lennettiin tänne Helsingistä 29 eurolla Norwegianilla.  Myös yöpyminen on halpaa. Täältä löytyy paljon hostelleja, missä on hyvä yöpyä, jos on reppureissulla. Prahasta löytyy kuitenkin myös paljon halpoja, mutta silti hyviä ja laadukkaita hotelleja. Meidän hotelli sijaitsee uuden kaupungin puolella ja maksaa noin 35 euroa yöltä. Jos kiinnostaa lisää voi lukea osoitteesta: http://www.hotelgalileoprague.com/. Itse olen tykännyt hotellista. Huoneet on isoja ja kaikki perusasiat on kunnossa. Myös aamupalatarjonta on hyvä, löytyy suolaista, makeaa, salaattia jne.

Prahassa kannattaa käydä ennen pääsiäistä, jos haluaa välttää kaikkein pahimmat turistirysät. Näin olen ainakin itse kuullut. Turisteja on kyllä nytkin riittänyt, vaikka sää on ollut hieman ankea. Itse kaupunki on kuitenkin todella kaunis ja täällä löytyy paljon nähtävää ja tekemistä. 

 

Me käytiin ensimmäisenä päivänä pyörimässä vanhassa kaupungissa ja mietimme mitä voisimme vielä viikon ajan täällä tehdä. Vanhassa kaupungissa on paljon historiaa ja hienoja rakennuksia. Mutta myös turisteja riittää.  

Dancing house

Illalla kävimme vielä ns. köysiradalla, eli sellaisella pikkujunalla mentiin kukkulaa ylös ja sieltä oli hienot näköalat vanhaan kaupunkiin sekä Prahan linnaan. Kukkulan päällä oli näköalatorni, johon oli pakko päästä kiipeämään. Torniin kiipeäminen maksoi jonkun verran, mutta en nyt valitettavasti muista hintaa. Näköalat tornilta oli kuitenkin sen verran mahtavat, ettei maksaminen jäänyt harmittamaan. Kuvat sieltä on kuitenkin nyt eri kameralla, joten lisäilen niitä ehkä myöhemmin. Tässä kuitenkin itse torni:

Toisena päivänä menimme käymään Madame Tussauds vahamuseolla, joka oli melko pieni, mutta hintakaan ei kyllä lompakkoa paljon pienentänyt. Aikuiselle hinta on 6e (160 kruunua) ja opiskelijalle 4e (100 kruunua). Museo sijaitsee aivan keskiaukion lähellä, joten sinne ei ole vaikeaa löytää. Lisää museosta:  http://www.waxmuseumprague.cz/

George Clooneyn kainalossa oli mukavaa olla.

Lisäksi kävimme keskiajan kidutusmuseolla. Kidutusmuseo sijaitsee Kaarlensillan lähellä ja maksaa muistaakseni 150 kruunua (noin 6e). Museo on kolmikerroksinen ja siellä on nähtävillä hyvin paljon erilaisia keskiajalla käytettyjä kidutusvälineitä sekä pitkiä kuvauksia siitä, missä ja miten kidutusvälineitä käytettiin. Minulle tämä oli mielenkiintoinen, mutta hieman epämiellyttävä kokemus, sillä tuntui hirveältä ajatella miten ihmisiä on kidutettu. Olen yllättävän herkkä tuommosille asioille ja maha meinasi mennä sekaisin.

Kaarlensillan torni

Tämän jälkeen lähdimme "free walking tourille" Prahan keskustaan. Näitä ns. ilmaisia kävelykierroksia on tosi paljon eri firmoilla. Ilmaisilla toureilla kyse on siinä, että tourin voi helposti jättää kesken, jos siinä ei viihdy, mutta jos sen pitää hyvänä, voi lopussa tipata oppaalle sen verran rahaa, mitä itse haluaa. Sinänsä tuollaiset on hyviä, sillä rahaa voi antaa oman lompakon paksuuden ja omantunnon mukaan. Mielestäni kävelykierros oli hyvä, vaikka minä en usein meinaa jaksaa keskittyä kuunteluun. Tourin alussa kerrottiin vanhasta ajasta kun Praha ei vielä ollut yhtenäinen vaan alueella oli viisi eri kaupunkia, joita ympärivät muurit. Lopua kohti mentiin yhä lähemmäs nykyaikaa.

Tourin jälkeen alkoi olla nälkä, joten menimme ravintolaan syömään. Tällä kertaa ravintolaksemme valikoitui "U Modreho Hroznu", joka sijatsee Prahan keskustassa. Ravintola oli todella pieni (koko ravintolassa neljä pöytää) ja erittäin viihtyisä. Palvelu oli todella hyvää ja ruoka oli mahtavaa. Kaikkein parasta oli kuitenkin ravintolan rauhallinen ja miellyttävä tunnelma. Jos ravintolassa haluaa käydä syömässä, suosittelen tätä ehdottomasti! Tripadvisorista voi lukea ravintolasta enemmän arvosteluja http://www.tripadvisor.com/Restaurant_Review-g274707-d1727961-Reviews-U_Modreho_Hroznu-Prague_Bohemia.html

Tässäpä näkyy melkein koko ravintola

Hienot ikkunakoristeet

Seuraavana päivänä kävimme Kutna Hora nimisessä pikkukaupungissa, mutta siitä voisin kirjoittaa lyhyen postauksen erikseen.

Eilen kävimme katsomassa Prahan linnaa. Otimme sellaiset liput, joilla pääsi mahdollisimman moniin paikkoihin, jotka maksaa 350 kruunua aikuiselle ja 175 kruunua opiskelijalle. Jos nähtävyyksistä halusi kuvia, täytyi maksaa vielä 50 kruunun ns. kuvauslisenssi. Prahan linna on kyllä hieno paikka, missä kannattaa ehdottomasti käydä. Linnan vartijat vaihdetaan joka tunnit ja se on myös näkemisen arvoinen juttu. Erityisesti klo 12 seremonia. Meiltä se kyllä meni hieman ohi, kun emme osanneet pääportille, mutta kyllä me se osittain nähtiin.

Kävelemässä Prahan linnaan. Kukkulan päältä näki hyvin vanhan kaupungin ja Vltava joen sillat.

Vartijat vaihtoon!

Pyhän Vituksen katedraali Prahan linnassa. Erittäin hieno katedraali, joka on yksi isoimpia nähtävyyksiä linnan alueella.

Linnasta oli myös komiat maisemat vanhaan kaupunkiin.

Kivan näköinen katu lähellä Prahan linnaa.

Linnassa pyörimisen jälkeen alkoi olla jo tosi kova nälkä. Suunnattiin keskustasta poispäin "U Kozla" nimiseen ravintolaan, sillä eräs kaverini oli sen minulle suositellut. Ja mahtava päätös oli käydä tässä ravintolassa. Vaikka siellä(kin kuten monissa muissakin Prahan ravintoloissa) sai polttaa sisällä, ruoka oli todella hyvää ja annokset olivat isoja. Suosittelen kyllä muillekin tätä paikkaa.

Namnam!

Illalla kävimme vielä "Beergeek" -nimisessä pubissa, jossa on kolmekymmentä erilaista kaljahanaa ja oluita löytyy myös jääkaapista. Kaljan hinta oli ehkä hieman kalliimpi kuin yleensä, mutta prosenttejakin kaljasta löytyi melko paljon. Mielestäni itse pubi oli todella viihtyisä ja palvelu oli hyvää. Jos tykkää erilaisista oluista, kannattaa tässä paikassa vierailla! 

Diana

Ilouutisia!

Tänään päätin tehdä uuden postauksen, sillä sain tietää mahtavia uutisia! Joulukuun tienoilla sain ystävältäni Miialta viestin, jossa oli linkki kesätyöpaikkoihin USA:ssa Wisconsinin osavaltiossa. Katsoin linkkiä ja innoistuin asiasta heti. Alettiin juttelemaan Miian kanssa tästä kesätyömahdollisuuksesta enemmänkin ja pähkäilyjen jälkeen päätettiin että haluamme hakea. Tammikuussa laitoimme molemmat hakemuksemme SAYL:n (http://sayl.fi/) toimistoon menemään ja alettiin toden teolla jännittää tulevaa haastattelua. 

Hakemus postiin!

Helmikuussa saimme kutsun haastatteluun. Jännitys nousi kattoon ja aloimme miettiä, miten haastattelu menee. Millaisiakohan kysymyksiä siellä esitetään? Entä jos vain toinen meistä valitaan? Noin viikko sitten kävimme molemmat juttelemassa siitä, miksi juuri meidän pitäisi päästä USA:han kesäksi. Valitettavasti minä olin haastattelupäivänä hirveässä flunssassa: nenä vuoti, kurkkuun sattui ja päätä särki. Kuumettakin oli. Tuntui etten millään voinut vetää haastattelua puolikuntoisena putkeen. Mieli oli haastattelun jälkeen maassa. Olisin voinut antaa itsestäni paremmankin kuvan! Tänään saimme pitkään jännittää vastausta SAYL:n toimistolta. Vihdoin ja viimein kuitenkin saimme vastauksen. Onneksi meillä molemmilla vastaus oli samanlainen. Meidät molemmat valittiin ohjelmaan mukaan!

Se uskomaton tunne siitä, voiko tämä olla todellista ei voi sanoin kuvailla. Katsoimme monta kertaa toistemme sähköposteja uskomatta silmiämme, mutta loppujen lopuksi todettiin että näin se on, molemmissa lukee että olemme niiden 35 onnekkaan opiskelijan joukossa, jotka pääsevät Wisconsin Dells:n töihin. Ei mennyt kovin kauan sähköpostin saapumisesta siihen hetkeen, kun alkoi älytön paniikki. Mitä kaikkea pitää vielä hoitaa? Miten kerkeän tehdä kaiken näin lyhyessä ajassa? Kesä ei kuitenkaan ole enää kaukana.

Siitä en vielä osaa sanoa, miten kerkeän kaiken hoitaa kuntoon, mutta sen voin varmuudella sanoa, että tulevasta kesästä tulee erittäin jännittävä ja hyvin erilainen aiempiin verrattuna. Vielä en tiedä aikatauluja sen tarkemmin, mutta tiedän sen, että 79 päivän kuluttua olen jo varmasti USA:ssa! 

Wisconsinin osavaltio, kuva täältä

Ja koska yksi ilouutinen ei riitä, voisin lisäksi mainita, että tulin valituksi vaihtoon. Tarkoituksena siis lähteä Australian Melbourneen kevätlukukaudeksi 2016. 

Tällaisia uutisia tällä kertaa! Lopuksi voisin vielä mainita, että jatkossa tulemme jälleen kerran kirjoittelemaan postauksia yhdessä Miian kanssa.

-Diana

Uusia harrastuksia: laskuvarjohyppääminen

Tänä kesänä sain mahdollisuuden toteuttaa minun pitkäaikainen unelma. Haaveilin noin neljävuotiaasta lähtien laskuvarjohyppäämisestä. Kuuntelin isäni laskuvarjojääkärin tarinoita hyppäämisestä innosta hihkuen ja päätin että vielä joskus minäkin hyppään. Yliopistossa opiskelut aloittaessa huomasin että sporttipassilla (Oulun korkeakouluopiskelijoille tarkoitettu alennuspassi) saa molemmista Oulun laskuvarjohyppyseuroista 90e alennusta hyppykursseista. Opiskelun alussa hinta tuntui silti liian korkealta. Viime vuonna kuitenkin päätin että unelmat eivät ole tarkoitettu vain unelmointia varten, vaan ne täytyy joskus myös toteuttaa. Päätin kerätä rahaa hyppyä varten ja ilmoittauduin kurssille.

Ennen sitä toki kävin pitkät keskustelut jo laskuvarjolla hypänneiden kanssa siitä, hyppäänkö tandemin vai lähdenkö itsenäiselle kurssille. Kun minut saatiin ylipuhuttua itsenäiselle kurssille, jouduin käymään kovat henkiset taistelut siitä, uskallanko sittenkään. Kun ilmoittauduin kurssille, fiilis oli mieletön. Ei voi olla totta, että vihdoin niin iso unelmani toteutuu! 

Kurssilla käytiin teoriaa läpi perjantai-illan ja lauantaiaamun. Ensimmäiset pääsevät hyppäämään jo lauantaina, jos säät sallii. Perjantai-iltana kerhotalolla istuessa ja teorioita kuunnellessa mielessä pyöri yksi ja ainoa ajatus: "mihin ***** minä lähdin mukaan?!". Seuraavana yönä nukkuminen ei onnistunut kovin hyvin, sillä lauantaipäivän hyppyä jännitti todella paljon. Ajatukset olivat sekaisin, enkä voinut uskoa että olen ihan oikeasti hyppäämässä ulos lentokoneesta (toimivasta sellaista). Lauantaina kerholle ajaessa mahassa oli tuhansia ellei jopa miljoonia perhosia ja koko kroppa tuntui omituiselta. Teorioita kuunnellessa ja käytännön harjoituksia tehtäessä kerkesin kuitenkin hieman rauhoittua. "Kyllä tämän handlaa", ajattelin siinä vaiheessa. Sitten pääsin rauhoittumaan täysin, kun kuulin ettemme pääsisi tänään hyppäämään huonon sään takia. Teimme kuitenkin kokeet. Ja sitten meille kerrottiinkin, että sää muuttui paremmaksi, joten pääsemme hyppäämään. Neljä kokeen ensimmäiseksi kirjoittanutta pääsi hyppäämään ensimmäisenä. Minä kuuluin yhteen neljästä. Yhtäkkiä mahasta alkoi vääntää ja kädet tuntui tärisevän. Ei muuta kuin laskeutumispaikalle mars.

Laskeutumispaikalla laitettiin kamppeet niskaan ja kävelimme lentokenttää kohti. Tuntui siltä, että räjähdän jännityksestä ja pelosta näillä sekunneilla. Hiukset lenteli ikävästi kasvoille ja silmälasit eivät asettuneet, laskuvarjokin oli ärsyttävän painava. Kaikki ärsytti. Kun tulimme lähelle lentokonetta, tehtiin käytännön harjoitus koneesta poistumisesta vielä kerran. Sitten lentokoneeseen sisään ja ei muuta kuin menoksi.

Kuva ennen toista hyppyä. Silloin lentokoneeseen kiipeäminen ei enää jännittänyt niin paljon.

Lentokoneessa istuessa en tainnut noudattaa sääntöjä siitä, että muiden hyppääjien pitää antaa olla rauhassa, sillä jännitys ja pelko oli siinä vaiheessa niin suuri etten osannut olla hiljaa. En ole eläessäni kiroillut niin paljon kuin sen ylösnousun aikana. Kirosin sitä että lähdin tuohon mukaan, kirosin sitä etten näe laskupaikka, kirosin sitä että olen typerä ja ajattelin että minä en yksinkertaisesti pysty tuohon. Kun lentokoneen ovi avattiin ensimmäistä kertaa ja ilmavirta valtasi pienkoneen, ajattelin että tämä oli tässä, minä tulen lentokoneella alas, en todellakaan ole hyppäämässä ulos! Ensimmäinen hyppääjä hyppäsi. Ovi meni kiinni. Toinen hyppääjä hyppäsi. Ovi meni kiinni. Nyt on  minun vuoro! Eikäää! "Pakko kai se on mennä, tämä on minun unelma, tätä minä itse halusin", ajattelin. Sydän hakkasi tuhatta ja sataa, henki ei tuntunut kulkevan. Sillä hetkellä ei todellakaan naurattanut. Hyppymestari vielä tarkisti laskuvarjon ja ovi avautui. Ilma virtasi lentokoneen sisään, tukka heilui enkä edelleen tiennyt mihin minun tulee laskeutua. "Missä on meidän laskeutumispaikka?", kysyin paniikissa mestarilta. Hyppymestari näytti sen minulle, tuntui että hieman rauhotuin. Sitten kuului "OVELLE, MENE!". Sillä hetkellä sydän tuntui pysähtyvän hetkeksi, enhän minä TUONNE voi mennä! Mitä tuo hyppymestari kuvittelee? Olemme kilometrin korkeudessa ja minunko pitää vaan astua koneesta ulos, roikkua streevalla ja päästää irti? Ei siinä ole mitään järkeä! Katsoin hyppymestariamme, hän hymyili. Hymy rauhoitti. Kiipesin ulos lentokoneesta ja yritin jäädä streevalle roikkumaan. Se nyt ei mennyt aivan kuten piti ja tipahdin, pyörähdin ja yhtäkkiä tajusin lentäväni. Tsekkasin varjon, korkeuden, laskeutumispaikan jne ja katsoin ympärilleni. Siinä hetkessä ymmärsin miksi tämä oli minun unelmani niin pitkään! Maailma näytti täydelliseltä sillä hetkellä. Ohjailin laskuvarjoa ja katselin maisemia, kuinka kaunista! 

Siellä minä lentelen

Laskeutuminen jännitti todella paljon, mutta se meni ensimmäiseksi kerraksi erittäin hyvin. En toki onnistunut täydellisesti ja pyörähdin maassa, mutta se ei haitannut. Osuin kuitenkin laskeutumispaikkaan, enkä laskeutunut edes ojaan tai tuuliviiriin. Maassa ollessani huomasin että koko kroppani tärisee ja kädet eivät tottele käskyjäni. Vein laskuvarjon pakkauspaikalle ja jäin pohtimaan teinkö tuon todella äsken. Fiilis oli huikea! Fiilis ei kuitenkaan kestänyt huikeana kovin kauan, sillä tajusin että minua oksettaa ja pyörryttää. Hyppymestari oli sanonut meille noin 1 000 kerta, että täytyy muistaa hengittää, mutta se taisi silti jostain syystä unohtua.

Laskeutuminen ja laskeutumisasento

Seuraavana päivänä lähdin hyppäämään uudestaan. Hyppäsin kaksi kertaa. Yritin parhaani, jotta kaikki suoritukseni onnistuisivat täydellisesti. Eivät onnistuneet. Neljännen kerran hyppäsin parin viikon kuluttua kolmesta ensimmäisestä hypystä. Silloin hyppääminen jännitti taas hieman enemmän. Valitettavasti kurjista keleistä johtuen en päässyt hyppäämään syksyllä sen enempää ja neljä hyppyä jäi vielä keväälle suoritettavaksi. Tällä hetkellä ajatus hyppäämisestä tuntuu taas todella hurjalta ja streevalle kiipeäminen jännittää. Saa nähdä millaiset fiilikset on keväällä ensimmäisen hypyn jälkeen.

Video on varmaan taas aivan hirveän huonolaatuinen, kun tämä blogger huonontaa aina näiden laadun. Mutta siinä on video minun ensimmäisestä hypystä ja epäonnistuneesta lentokoneesta ulos astumisesta.

Jos joku unelmoi laskuvarjohyppäämisestä, kannustan toteuttamaan unelmansa, se on sen arvoista! Vastuun ottaminen itsestään jo ensimmäisen hypyn aikana tuntuu hurjalta, mutta jännitys palkitsee. En ole kokeillut tandemhyppyä, mutta tällä hetkellä uskon, ettei se tunnu läheskään niin hurjalta kuin yksin hyppääminen. Sitä paitsi yksin saa hypätä 8 kertaa samaan hintaan kuin yhden tandemhypyn! :) Ei muuta kuin taivaalle toteuttamaan unelmia!

Uusia harrastuksia: cablewakeboarding!

Olen pitänyt tätä blogia jo niin kauan hiljaiselossa, että kerkesin unohtaa oman tilini nimen. Mutta kyllä se sitten noin 15 minuutin aivonystyröideni kaivamisen jälkeen alkoi löytyä.

Haluan jakaa kaikkien kanssa vähän fiiliksiä minun uusista harrastuksista. Viime kesänä Ouluun tuli Wakepark, jossa sain kokeilla wakeboardingia. Wakeboarding on erittäin hauska laji, jossa vedetään ns. vesilaudalla kaapelin perässä. Voi toki vetää myös veneen perässä, mutta sitä en ole vielä päässyt kokeilemaan.

Wakeparkissa saa opastusta ja siellä saa säädettyä vauhdit aloittelijoille sopiviksi. Minun ensimmäinen kerta kaapelin perässä meni niin ja näin. En tainnut pysyä pystyssä kuin parin sekunnin ajan, muuten lentelin naamalleni kerta toisensa jälkeen. (Monilla kuitenkin ensimmäinen kerta sujuu paremmin kuin minulla.) Mutta mitä enemmän parkissa kävi sen paremmin meni! Yhteensä kävin kesän aikana wakettamassa noin 8 kertaa ja innostuin tästä hienosta lajista niin paljon, että ostin omat kamppeet. En kyllä malta odottaa ensi kesää! Kannattaa jokaisen kokeilla tuota hauskaa lajia! Tuossa lyhyt läpällä tehty videopätkä minun kesästä:

Blogger näköjään veti videon laadun todella alas, mutta eiköhän tuosta jotain saa selvää. Ei jaksa säätää.

Oulun Wakeparkissa vuoron saa varata tunniksi ja saman tuntiin voi maksimissaan tulla 4 ihmistä. Jos kaikki 4 on aloittelijoita, aikaa ei yhdelle hengelle jää paljon. Jos kuitenkin muut on jo pidemmällä, riittää alussa ihan hyvin 15 minuuttiakin. Tunti maksaa 20e ja sen lisäksi kamppeiden vuokraaminen (wakelauta/-sukset, märkkäri, liivi ja kypärä) maksaa 10e/tunti. Torstaisin oli aina tyttöjen ilta, jolloin sai kahden tunnin ajan käydä kokeilemassa wakea tyttöjen kesken. Tämä maksoi 30 euron sijasta 25 euroa ja mukaan otettiin enintään 8 naista. Aloittelijoille erittäin hyvä tapa kokeilla lajia!

Wakeboarding on sellainen laji, missä pääsee kehittymään jatkuvasti. Youtube ja Vimeo on pulloillaan ihmisten erilaisia wakevideoita ja niissä näkyvät mitä hienoimmat temput. Laji on myös siinä mielessä mahtava, että se pitää kropan hyvässä kunnossa. Erityisesti keskivartalolihakset ja käsilihakset harjaantuvat lajin parissa todella tehokkaasti. Ei muuta kuin kokeilemaan!

Tutustumismatka

Pitkä aika on vierähtänyt siitä, kun viimeksi kävin kirjoittelemassa tai edes lukemassa postauksia. Olen ollut päätä myöten uppoutunut koulutuspolitiikkaan ja Oulun yliopiston ylioppilaskunnassa toimimiseen. Yhtä asiaa itsestäni en voi kuitenkaan ikinä muuttaa, enkä myöskään haluaisi sitä tehdä. Olen syntynyt uteliaaksi ihmiseksi, joka etsii seikkailuja - erityisesti seikkailuja ympäri maailmaa. Tällä hetkellä istun mukavassa työtuolissani siemaillen maukasta punaviiniä ja kirjoitellen tätä postausta tietystä syystä. Olen lähdössä ulkomaille. 

Mahdollisuus lähteä tutustumaan eri kulttuureihin, tapoihin ja maailmankatsomuksiin on minun elämäni suola. En tiedä olenko koskaan niin tyytyväinen kun ollessani ulkomailla. Jo pieni pintaraapaisu uutta kulttuuria motivoi minua ja antaa minulle iloa sekä halua tutustua maapalloomme yhä enemmän. Tällä kertaa sain mahdollisuuden lähteä Armeniaan. 

Armenia on maa, josta monikaan suomalainen (mukaanlukien minä) ei tiedä melkein mitään. Armenia on myös sellainen maa, johon moni ei noin vain lähde. Miksi minä olen sinne menossa? Itseasiassa kuvio on minulle jo melko tuttu, mitään muuta ei tarvitse tehdä kuin seurata aktiivisesti sähköpostia. Lukiossa sähköpostia seuraamalla pääsin unohtumattomalle retkelle nuorten kansainväliselle leirille Nizhny Novgorodiin. Leirin aikana olin saanut sellaisia ystäviä, joiden kanssa olen edelleen yhteyksissä - jopa viiden vuoden jälkeen. Armenian matka ei ole aivan samankaltainen, sillä tarkoituksena ei ole tutustuttaa ihmisiä yli rajojen. Tarkoitus on tutustuttaa meidät armenialaiseen kulttuuriin. Tai näin minä olen ainakin ymmärtänyt. 

Täten voin ilmoittaa, että viimeistään elokuussa tulen kirjoittamaan lisää matkastani ja sen erikoisuuksista sekä hienouksista. Armenia on maa, johon ei noin vain tulisi lähdettyä pienelle viikonloppureissulle. Olen erittäin onnellinen että sain mahdollisuuden mennä sinne.

Kartta, jotta jokainen pystyisi hahmottamaan, missä ihmeessä Armenia sijaitsee.
Kuva on otettu täältä