Australia

Australia
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Praha. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Praha. Näytä kaikki tekstit

maanantai 30. maaliskuuta 2015

Matkailua: Kutná Hora ja viimeiset päivät Prahassa

Kutná Hora on pieni noin 20 000 ihmisen kaupunki lähellä Prahaa. Matkaa sinne Prahasta on noin 70 kilometriä, mutta junalla sinne pääsee noin tunnissa. Kutná Hora tunnetaan erityisesti niin sanotusta luukirkosta, mutta myös kahdesta katedraalista sekä keskustasta, jotka kuuluvat Unescon maailmanperintöluetteloon.

Me kävimme tässä pienessä kaupungissa kolmantena matkustuspäivänämme. Päivä oli hieman harmaa ja välillä sateli vettä, mikä hieman lannisti tunnelmaa. Lisäksi olimme siellä low seasonina, mikä tarkoitti ettei kauhean moni paikka ollut auki. Kävelimme kuitenkin juna-asemalta niin sanotulle luukirkolle, joka on siis sisältä koristeltu noin 10 000 ihmisen luilla. Kieltämättä melko jäätävä kokemus, vaikka näkemäänsä osasi odottaa.




Samoin kuin Prahassa, myös Kutná Horassa nähtävyyksistä joutui maksamaan. Otimme kolmen kirkon lipun, mutta en enää valitettavasti muista lipun hintaa. Muistan kuitenkin, että niissä oli opiskelijahinnat erikseen. Juna-asemalta käveli luukirkolle todella nopeasti ja myös toinen kirkoista oli hyvin lähellä. Kuitenkin kolmas kirkko oli kaupungin keskustassa, johon piti kävellä jo hieman pidemmästi. Monissa turisti-infoissa kehotettiin ottamaan julkinen liikenne päästäkseen keskustaan, mutta me päätettiin kävellä. Kävelymatkaa oli noin 4-5 kilometriä, joten se meni ongelmitta. Tietty siinä oli pieni hankaluus, ettemme meinanneet löytää mitään lounaspaikkaa. Monet paikat olivat kokonaan kiinni tai aukesivat vasta myöhemmin. Me olimme kuitenkin lähdössä takaisin Prahaan jo viiden aikaan iltapäivällä, joten meillä ei ollut hirveästi aikaa odotella paikkojen avautumista. Ja olihan meillä toki tosi kova nälkäkin. Loppujen lopuksi löysimme muutaman paikan keskustasta, josta valikoimme erään pizzerian, koska siellä ei saanut tupakoida sisällä.


Keskustassa sijaitseva Pyhän Barbaran katedraali oli todella kaunis ja käymisen arvoinen. Meidät se vakuutti sekä ulkoa että sisältä. Wikipedian mukaan katedraalin arkkitehtuurissa on käytetty sekä goottilaista tyyliä että barokkia. 

Vaikka Kutná Hora oli kiva pikkukaupunki, jossa pääsi vähäksi aikaa kaupungin melskettä pakoon, ei tällaisella tavallisella tallaajalla ollut siellä kauheasti nähtävää. Uskon kuitenkin että taiteesta ja historiasta kiinnostuneet olisivat löytäneet sieltä enemmän viihdykettä. 

Prahassa viimeiset päivät menivät minun mielestä todella mielenkiintoisesti. Yhtenä päivänä me käytiin invisible exhibitionilla, josta voi lukea lisää vaikka tripadvisorista. Mielestäni se oli todella hieno kokemus. Näyttelyssä kävellään täysin pimeissä huoneissa. Tarkoituksena on eri aisteilla saada ymmärtämään, millaisessa ympäristössä sijaitsee ja mitä tavaroita esimerkiksi koskettaa. Lisäksi piti esimerkiksi kävellä ääntä päin ja haistella asioita. Lopuksi sai juoda haluamiansa juomia sokkona baarissa. Näyttelyn ideana on demonstroida, kuinka sokeat ihmiset kokevat maailman. Saatoin kosketella aika paljon muita näyttelyyn osallistuvia ihmisiä ja kävellä seiniä sekä hyllyjä päin. Mutta onneksi meidän opas oli erittäin mukava ja asiansa osaava. Näyttelystä jäi todella hyvä mieli, mutta se oli myös hyvä pohdinnan paikka. Mielestäni tällainen kokemus on sen verran tärkeä, että haluan mielelläni mainostaa tuota näyttelyä. Kannattaa kyllä vierailla samantyyppisessä museossa, jos vaan on matkalla jossain kaupungissa, jossa tuon tyylisiä näyttelyitä on.

Viimeisenä päivänä me kävimme escape roomissa, joka oli myös todella jännä kokemus. En ollut aiemmin käynyt vastaavissa enkä ole hirveästi pelannut tuon tyyppisiä pelejä. Mielestäni kuitenkin escape room oli todella hieno kokemus. Prahassa escape roomeja on useampi ja ne ovat aikalailla kaikki saman hintaisia (noin 20e henkilöltä). Pelissä on tarkoituksena 60 minuutissa päästä pois huoneesta, johon sinut lukitaan. Ja kokemus ei ole millään tavalla ahdistava, vaan todella jännittävä ja hauska. Mielestäni oli jännä yrittää arvata erilaisia arvoituksia ja miettiä, mitä pitäisi tehdä seuraavaksi päästäkseen käsiin seuraavaan vaiheeseen. Varauksen tekeminen escape roomiin oli todella helppoa ja kätevää. Ei tarvinnut muuta kuin laittaa nimen ja sähköpostiosoitteen escape roomin nettisivuilla. Nyt escape room on tulossa myös Ouluun, niin pitää käydä kyllä testaamassa sitäkin!

Viimeisenä päivänä kävimme myös kivassa puistossa Vysehradissa. Se on erittäin kiva ja rauhallinen paikka kävelymatkan päästä Prahan keskustasta. Minun mielestä todellakin käymisen arvoinen paikka. En oikeastaan osaa kertoa muuta kuin antaa kuvien kertoa. Vaikka kuvat eivät kyllä anna täyttä arvoa paikan kauneudelle.







'

-Diana

maanantai 16. maaliskuuta 2015

Matkailua: Praha

Olen nyt viime keskiviikosta asti majaillut Prahassa ja ajattelin kirjoittaa siitä lyhyen postauksen. Praha on sellainen kaupunki, jossa käy paljon turisteja ympäri vuoden ja Suomesta saa tänne jatkuvasti halpoja lentoja. Mekin lennettiin tänne Helsingistä 29 eurolla Norwegianilla.  Myös yöpyminen on halpaa. Täältä löytyy paljon hostelleja, missä on hyvä yöpyä, jos on reppureissulla. Prahasta löytyy kuitenkin myös paljon halpoja, mutta silti hyviä ja laadukkaita hotelleja. Meidän hotelli sijaitsee uuden kaupungin puolella ja maksaa noin 35 euroa yöltä. Jos kiinnostaa lisää voi lukea osoitteesta: http://www.hotelgalileoprague.com/. Itse olen tykännyt hotellista. Huoneet on isoja ja kaikki perusasiat on kunnossa. Myös aamupalatarjonta on hyvä, löytyy suolaista, makeaa, salaattia jne.

Prahassa kannattaa käydä ennen pääsiäistä, jos haluaa välttää kaikkein pahimmat turistirysät. Näin olen ainakin itse kuullut. Turisteja on kyllä nytkin riittänyt, vaikka sää on ollut hieman ankea. Itse kaupunki on kuitenkin todella kaunis ja täällä löytyy paljon nähtävää ja tekemistä. 
 
Me käytiin ensimmäisenä päivänä pyörimässä vanhassa kaupungissa ja mietimme mitä voisimme vielä viikon ajan täällä tehdä. Vanhassa kaupungissa on paljon historiaa ja hienoja rakennuksia. Mutta myös turisteja riittää.  

Dancing house
Illalla kävimme vielä ns. köysiradalla, eli sellaisella pikkujunalla mentiin kukkulaa ylös ja sieltä oli hienot näköalat vanhaan kaupunkiin sekä Prahan linnaan. Kukkulan päällä oli näköalatorni, johon oli pakko päästä kiipeämään. Torniin kiipeäminen maksoi jonkun verran, mutta en nyt valitettavasti muista hintaa. Näköalat tornilta oli kuitenkin sen verran mahtavat, ettei maksaminen jäänyt harmittamaan. Kuvat sieltä on kuitenkin nyt eri kameralla, joten lisäilen niitä ehkä myöhemmin. Tässä kuitenkin itse torni:


Toisena päivänä menimme käymään Madame Tussauds vahamuseolla, joka oli melko pieni, mutta hintakaan ei kyllä lompakkoa paljon pienentänyt. Aikuiselle hinta on 6e (160 kruunua) ja opiskelijalle 4e (100 kruunua). Museo sijaitsee aivan keskiaukion lähellä, joten sinne ei ole vaikeaa löytää. Lisää museosta:  http://www.waxmuseumprague.cz/

George Clooneyn kainalossa oli mukavaa olla.
Lisäksi kävimme keskiajan kidutusmuseolla. Kidutusmuseo sijaitsee Kaarlensillan lähellä ja maksaa muistaakseni 150 kruunua (noin 6e). Museo on kolmikerroksinen ja siellä on nähtävillä hyvin paljon erilaisia keskiajalla käytettyjä kidutusvälineitä sekä pitkiä kuvauksia siitä, missä ja miten kidutusvälineitä käytettiin. Minulle tämä oli mielenkiintoinen, mutta hieman epämiellyttävä kokemus, sillä tuntui hirveältä ajatella miten ihmisiä on kidutettu. Olen yllättävän herkkä tuommosille asioille ja maha meinasi mennä sekaisin.

Kaarlensillan torni

Tämän jälkeen lähdimme "free walking tourille" Prahan keskustaan. Näitä ns. ilmaisia kävelykierroksia on tosi paljon eri firmoilla. Ilmaisilla toureilla kyse on siinä, että tourin voi helposti jättää kesken, jos siinä ei viihdy, mutta jos sen pitää hyvänä, voi lopussa tipata oppaalle sen verran rahaa, mitä itse haluaa. Sinänsä tuollaiset on hyviä, sillä rahaa voi antaa oman lompakon paksuuden ja omantunnon mukaan. Mielestäni kävelykierros oli hyvä, vaikka minä en usein meinaa jaksaa keskittyä kuunteluun. Tourin alussa kerrottiin vanhasta ajasta kun Praha ei vielä ollut yhtenäinen vaan alueella oli viisi eri kaupunkia, joita ympärivät muurit. Lopua kohti mentiin yhä lähemmäs nykyaikaa.

Tourin jälkeen alkoi olla nälkä, joten menimme ravintolaan syömään. Tällä kertaa ravintolaksemme valikoitui "U Modreho Hroznu", joka sijatsee Prahan keskustassa. Ravintola oli todella pieni (koko ravintolassa neljä pöytää) ja erittäin viihtyisä. Palvelu oli todella hyvää ja ruoka oli mahtavaa. Kaikkein parasta oli kuitenkin ravintolan rauhallinen ja miellyttävä tunnelma. Jos ravintolassa haluaa käydä syömässä, suosittelen tätä ehdottomasti! Tripadvisorista voi lukea ravintolasta enemmän arvosteluja http://www.tripadvisor.com/Restaurant_Review-g274707-d1727961-Reviews-U_Modreho_Hroznu-Prague_Bohemia.html

Tässäpä näkyy melkein koko ravintola

Hienot ikkunakoristeet


Seuraavana päivänä kävimme Kutna Hora nimisessä pikkukaupungissa, mutta siitä voisin kirjoittaa lyhyen postauksen erikseen.

Eilen kävimme katsomassa Prahan linnaa. Otimme sellaiset liput, joilla pääsi mahdollisimman moniin paikkoihin, jotka maksaa 350 kruunua aikuiselle ja 175 kruunua opiskelijalle. Jos nähtävyyksistä halusi kuvia, täytyi maksaa vielä 50 kruunun ns. kuvauslisenssi. Prahan linna on kyllä hieno paikka, missä kannattaa ehdottomasti käydä. Linnan vartijat vaihdetaan joka tunnit ja se on myös näkemisen arvoinen juttu. Erityisesti klo 12 seremonia. Meiltä se kyllä meni hieman ohi, kun emme osanneet pääportille, mutta kyllä me se osittain nähtiin.

Kävelemässä Prahan linnaan. Kukkulan päältä näki hyvin vanhan kaupungin ja Vltava joen sillat.

Vartijat vaihtoon!

Pyhän Vituksen katedraali Prahan linnassa. Erittäin hieno katedraali, joka on yksi isoimpia nähtävyyksiä linnan alueella.

Linnasta oli myös komiat maisemat vanhaan kaupunkiin.

Kivan näköinen katu lähellä Prahan linnaa.

Linnassa pyörimisen jälkeen alkoi olla jo tosi kova nälkä. Suunnattiin keskustasta poispäin "U Kozla" nimiseen ravintolaan, sillä eräs kaverini oli sen minulle suositellut. Ja mahtava päätös oli käydä tässä ravintolassa. Vaikka siellä(kin kuten monissa muissakin Prahan ravintoloissa) sai polttaa sisällä, ruoka oli todella hyvää ja annokset olivat isoja. Suosittelen kyllä muillekin tätä paikkaa.

Namnam!
Illalla kävimme vielä "Beergeek" -nimisessä pubissa, jossa on kolmekymmentä erilaista kaljahanaa ja oluita löytyy myös jääkaapista. Kaljan hinta oli ehkä hieman kalliimpi kuin yleensä, mutta prosenttejakin kaljasta löytyi melko paljon. Mielestäni itse pubi oli todella viihtyisä ja palvelu oli hyvää. Jos tykkää erilaisista oluista, kannattaa tässä paikassa vierailla! 

Diana