Australia

Australia
Näytetään tekstit, joissa on tunniste urheilu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste urheilu. Näytä kaikki tekstit

tiistai 16. joulukuuta 2014

Uusia harrastuksia: cablewakeboarding!

Olen pitänyt tätä blogia jo niin kauan hiljaiselossa, että kerkesin unohtaa oman tilini nimen. Mutta kyllä se sitten noin 15 minuutin aivonystyröideni kaivamisen jälkeen alkoi löytyä.

Haluan jakaa kaikkien kanssa vähän fiiliksiä minun uusista harrastuksista. Viime kesänä Ouluun tuli Wakepark, jossa sain kokeilla wakeboardingia. Wakeboarding on erittäin hauska laji, jossa vedetään ns. vesilaudalla kaapelin perässä. Voi toki vetää myös veneen perässä, mutta sitä en ole vielä päässyt kokeilemaan.



Wakeparkissa saa opastusta ja siellä saa säädettyä vauhdit aloittelijoille sopiviksi. Minun ensimmäinen kerta kaapelin perässä meni niin ja näin. En tainnut pysyä pystyssä kuin parin sekunnin ajan, muuten lentelin naamalleni kerta toisensa jälkeen. (Monilla kuitenkin ensimmäinen kerta sujuu paremmin kuin minulla.) Mutta mitä enemmän parkissa kävi sen paremmin meni! Yhteensä kävin kesän aikana wakettamassa noin 8 kertaa ja innostuin tästä hienosta lajista niin paljon, että ostin omat kamppeet. En kyllä malta odottaa ensi kesää! Kannattaa jokaisen kokeilla tuota hauskaa lajia! Tuossa lyhyt läpällä tehty videopätkä minun kesästä:



Blogger näköjään veti videon laadun todella alas, mutta eiköhän tuosta jotain saa selvää. Ei jaksa säätää.

Oulun Wakeparkissa vuoron saa varata tunniksi ja saman tuntiin voi maksimissaan tulla 4 ihmistä. Jos kaikki 4 on aloittelijoita, aikaa ei yhdelle hengelle jää paljon. Jos kuitenkin muut on jo pidemmällä, riittää alussa ihan hyvin 15 minuuttiakin. Tunti maksaa 20e ja sen lisäksi kamppeiden vuokraaminen (wakelauta/-sukset, märkkäri, liivi ja kypärä) maksaa 10e/tunti. Torstaisin oli aina tyttöjen ilta, jolloin sai kahden tunnin ajan käydä kokeilemassa wakea tyttöjen kesken. Tämä maksoi 30 euron sijasta 25 euroa ja mukaan otettiin enintään 8 naista. Aloittelijoille erittäin hyvä tapa kokeilla lajia!

Wakeboarding on sellainen laji, missä pääsee kehittymään jatkuvasti. Youtube ja Vimeo on pulloillaan ihmisten erilaisia wakevideoita ja niissä näkyvät mitä hienoimmat temput. Laji on myös siinä mielessä mahtava, että se pitää kropan hyvässä kunnossa. Erityisesti keskivartalolihakset ja käsilihakset harjaantuvat lajin parissa todella tehokkaasti. Ei muuta kuin kokeilemaan!

tiistai 4. toukokuuta 2010

Eteenpäin tallustaen

Tällä hetkellä on kyllä jaloille ja aivoille paljon töitä, nimittäin kiirettä pitää. En siis näin ollen kirjottele näinä päivinä kovin usein enkä pitkästi. Kerron nyt kuitenkin pikaisesti tämän hetkiset kuulumiseni.

Olen eilen aloittanut autokoulun. Melko kauan yritin valita sitä parasta minulle autokoulua, vertailin hintoja ja kuuntelin tarkasti ihmisten palautteita. Nyt ku olen käyny pari teoriatuntia istumassa valitsemassani autokoulussa, niin olen enemmän kuin tyytyväinen päätökseeni. Sinne ei yhtään ärsytä mennä istumaan vaikka ulkona on (jopa) aika lämmin, aurinko paistaa ja koulussa tuli jo valmiiksi vietettyä kahdeksan tuntia. Kun minä tunneilta pääsen pois, ihmiset saa varoa silmiään nimittäin meikä loistaa kuin Naantalin aurinko. Opettaja on todellinen huumoriveikko ja häneltä ei kyllä asia lopu kesken.

Autokoulun lisäksi yritän kovasti käydä myös tavallista koulua ja tehdä vapaaehtoistyötä lasten parissa niin paljon kuin vaan kerkeän. Huomenna olisi tarkoitus mennä töihin pariksi tunniksi, ku koulut loppuu jo yhdeltä. Töistä sitä saa jatkaa suoraan movie making clubille, joka jatkuu sitten muutaman tunnin illalla.

Tämän pyörremyrskyn keskellä yritän kovasti myös pitää sosiaalisia kontaktejani yllä, niinpä torstaina olisi neljän jälkeen tulossa tapaaminen meijän ihanan vaihtari J:n kanssa. Kahvittelun merkeissä sitä taidetaan tällä kertaa mennä.

Vapaaehtoistyössäni monet on maininnut minulle Mannerheimin lastensuojeluliitosta. Eilen kävin tarkistamassa mikä tämä oikein on, ja kiinnostaisiko se mahdollisesti minua. Tulin siihen tulokseen, että kesälomalla taidan ottaa yhteyttä nimenomaiseen järjestöön ja mahdollisesti tehdä lastenhoitotyötä myös sen kautta.

Illat menee tietenkin läksyjen parissa, mutta myös urheilemisen merkeissä. Salilla ei valitettavasti ole tullut käytyä viime aikoina, mutta lenkkeilemistä sekä kotona jumppailua on tullut harrastettua sitäkin useammin. Ajattelin että syksyllä vois alkaa käydä ihan oikeissa jumpissakin. Siellä pääsis tutustumaan mahdollisesti joihinkin uusiin minulle liikkeisiin yms. Ainoa huono puoli noissa on, että ne on tiettyyn aikaan joka viikko. Tykkään siitä, että nyt voin harrastaa liikuntaa juuri silloin kun minulla on siihen aikaa ja halua (mitä kyllä löytyy), eikä tarvi väkisin raahautua tunnille, ku onhan siitä jo kuitenkin maksanut.

Tätä ei välttämättä uskois, mutta olen ihan älyttömän onnellinen siitä, kuinka paljon hommaa minulla on tällä hetkellä. On ihanaa herätä aamulla tietäen, että tänä päivänä tulee tehtyä jotakin eikä vaan istuttua koneen äärellä tylsistyneen näköisenä tekemättä mitään. Olen viime aikoina itselleni noita hommia urakalla hankkinu. Nimittäin noiden lisäksi, mistä jo kirjoitin haluan aloittaa yhden todella pitkän ja aivoja raastavan, mutta samalla erittäin mielekkään projektin. Kerron tästä tapauksesta myöhemmin tarkemmin, jos siitä näyttää jotakin tulevan.