Australia

Australia
Näytetään tekstit, joissa on tunniste aurinko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste aurinko. Näytä kaikki tekstit

maanantai 17. toukokuuta 2010

Uutisia au paireiluun liittyen

Lupasin, että tänne ilmoitan ensimmäisenä, jos jotakin uutta taphtuu au paireiluun liittyen, niinpä päätin kirjoittaa nyt lyhyesti mitä uutta tänään tapahtui. No ei oikeastaan yhtään mitään, mutta pakko kuitenkin kertoa. Olin juuri lähdössä koulusta kotiin, kun puhelin soi. Numero ei ollut minulle entisestään tuttu, ja se olikin erään organisaation täti, joka sitten kysyi olenko edelleen kiinnostunut au paireilusta. "Tottakai olen", vastasin minä, tajuamatta että kuulostin ehkä törkeän innostuneelta. Noo, juteltiin hänen kanssaan sitten sen verran, että hän kertoi minulle tulevasta infotilaisuudesta ja kertoi laittavansa minulle sähköpostia.

Luin äsken sähköpostin. Eipä siinä mitään sen ihmeellisempää ollut. Mutta infotilaisuuteen ajattelin mennä, vaikka ehkä onkin vielä liian aikaista. Ajattelin kuitenkin että siellä voisi kysellä kaikkea mitä mieleen tulee. Lisätietohan ei tässä vaiheessa voi mitenkään olla haitaksi. Mitä enemmän informaatiota on tiedossa, sitä paremmin osaa päättää meneekö sitä Atlantin toiselle puolen vieraaseen perheeseen kokonaiseksi vuodeksi. Tuo kuulostaa kyllä todella houkuttelevalta, eikö? Sitä ehkä oppis englantiakin vihdoin.

Tiedän, olen liian innoissaan asioista liian aikaisessa vaiheessa, mutta tuo puhelu lisäsi itsevarmuutta, ja tuntuu aivan niinkuin olisin jo nytheti lähdössä USA:han. Pitää yrittää palata takaisin maan pinnalle, ja tajuta että pitää ekana edes käydä lukio loppuun. Edessä on vielä paperien täyttöä, haastattelua, viisumin hakua ja muita jännittäviä juttuja, joten ehkä sitä vois hieman rauhoittua ja miettiä esimerkiksi tuota upeaa aurinkoa, joka huutelee minulle tuolta ikkunan takaa "tule tänne, tule tänne". Ehkäpä sitä pitää mennä ulos, ku kerta herra aurinkokin niin tahtoo. (Vai onkohan se vaan minä, joka yrittää auringon kustannuksella luistaa läksyjen teolta?)

keskiviikko 12. toukokuuta 2010

Namia tahtoo hän

Minulla on ongelma! Ongelman nimi on laiskuus. Haluan ihan hulluna leipoa jotain, ja olen jo päättänyt että tahdon mokkapaloja tai mutakakkua tai pannukakkua tai vohveleita tai... Eli siis, haluan valmistaa jotain hyvää! Katsoin kaikki keittiön kaapit läpi ja asianlaita on, että mihinkään hyvään ei riitä elintarvikkeita. Aina yks tai pari ainesosa puuttuu. Pitäisi siis käydä kaupassa. Siinä tulee vastaan se mainitsemani ongelma, nimittäin ruoanlaitto on muuten kivaa, mutta kaupassa käynti on yhtä helvettiä. Kyllä, olen ihan tosissani! Shoppailu on suurimmaksi osaksi kamalaa!

Shoppailusta tulikin mieleeni, että sain vihdoinkin ostettua matalapohjaiset kengät. Tuntui kuin olisin seitsemännessä taivaassa, ku laitoin uutukaiseni jalkaan! Nyt en kyllä pistä korkkareita jalkaan moneeen moneeen moneen viikkoon, eiku sittenki päivään, tai oikestaan tuntiin.

Menin tänään kirjastoon... ja se oli kiinni. No, koitin toisen kerran ja sillä kertaa onnisti. Menin sitten katsomaan oisko siellä jotai mielenkiintoisen olosia kirjoja Kroatiasta tai Dubrovnikista. Ei löytyny kivan oloista, mutta jonkinnäköinen kirja Dubrovnikista huuteli minulle hyllystä. Minä vilkaisin sitä, mutta oli niin tylsän näköinen etten jaksanu sen enempää sitä selailla. Viimeisellä sivulla oli kuitenkin jotai hyödyllisiä sanoja kroatiaksi. Niitä meikä innostui lukemaan. Ensimmäinen vaikutelma kroatian kielestä on että se kuulostaa siltä ku joku puhuis venäjää kieliopillisesti todella väärin. Odotan nyt innolla että pääsen kuulemaan kuinka ne kroatialaiset puhuu. Haluan tietää kuinka hyvin ymmärrän heidän puhetta.

Tuntuu ihan älyttömältä että nyt ollaan jo toukokuussa menossa. Lukuvuosi meni ohi hirvittävää vauhtia. Kohta sitä taas pääsee nauttimaan kesän auringosta. Tahtoo jo ruskettua!