Australia

Australia
Näytetään tekstit, joissa on tunniste au pair. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste au pair. Näytä kaikki tekstit

lauantai 13. marraskuuta 2010

Tajunnanvirtaa

Tämä viikko on ollut erilainen viikko kuin edelliset. Tämä viikko on ollut samanlainen viikko kuin edelliset. Minä en ole saanut aikaiseksi sitä, mitä olin suunnitellut. Minä olen saanut tehtyä asioita, joista olen ylpeä. Olen tehnyt myös asioita, joista en ole erityisen ylpeä.

Tällä viikolla olen tuntenut. Olen tuntenut paljon kaikenlaista... Kivusta iloon.

Tänään oli erilainen päivä. Tänään oli hieno päivä. Tänään oli myös surkea päivä. Aamulla menin töihin. Töissä meni mahtavasti, sai nauraa, sai komentaa, sai pelata, maalata, askarrella ja ulkoilla ja juosta ja nauraa ja huutaa ja suuttua ja iloita. Oli hienoa!!!

Olen myös ehkä saanut niin sanotusti toisen työpaikan. Saan käydä hoitamassa pari lasta heidän kotona. Olen ihan innoissani asiasta ja haluan äkkiä päästä tekemään sitä! Tottakai tykkään olla päiväkodissa, ja tulen jatkamaan sitäkin työtä, mutta tässä kyseisessä tilanteessa pääsisin tutustumaan lähemmin itse au pair hommaan. Tietäisin hieman paremmin, millaista on toimia vain parin lapsen kanssa. Ja tuossa ei ole samantyylisiä rajoja kuten päiväkodissa. Tarkoitan siis sitä, että voi lähteä puistoon tai kauppaan lapsien kanssa. Voi käydä heidän kanssaan teatterissa tai mennä kahvilaan. Tarhassa ollaan jumitettu yhteen pieneen alueeseen.

Tällä viikolla olen katsonut elokuvia. Eat Pray Love oli ihan hyvä. Se ei vaan oikein herättänyt mitään tunteita. Ainoa mitä se herätti, niin kamalan matkakuumeen. Minun jalat kun ei muutenkaan tahdo haluta pysyä paikoillaan, niin se elokuva sai jalkani ihan vapisemaan. Löysin sitten leffan jälkeen itseni katsomassa lentoja eri puolille maapalloa.
Kuva on täältä

Tänään katsoin elokuvan Twelve, en itseasiassa osaa sanoa mikä siinä elokuvassa oikein viehätti, mutta tykkäsin siitä. Leffa oikeastaan ärsytti, se tuntui välillä todella naurettavalta, mutta silti siitä piti. Oli se loppujen lopuksi aika koskettava. Ja sekin, että jollakin omituisella tavalla se elokuva jopa sai todellisen fyysisen pahan olon minussa...

Jossakin vaiheessa viikkoa katsoin elokuvan The Social Network, josta en oikeastaan osaa sanoa yhtään mitään muuta, ku että katsoin sellaisen. Se oli hyvin mitäänsanomaton leffa.

Tällä viikolla olen myös yrittänyt kirjoittaa kirjettä. Tällä viikolla en saanut kirjettä valmiiksi. Tämä viikko on jo loppumassa. Kirje lojuu keskeneräisenä pöydälläni muiden yhtä tärkeiden papereiden joukossa. Kirje, jota on niin vaikeaa kirjoittaa...

Tämä viikko on ollut hieno viikko! Tämä viikko on ollut kamala viikko! Tämä viikko on ollut elämisen arvoinen viikko!

tiistai 24. elokuuta 2010

One step closer

Maanantaina oli au pair-info. Sain asiasta viestin joskus keskellä päivää ollessani historian tunnilla. Hieman ihmettelin, miten tässä näin tapahtui, nimittäin sähköpostiini ei yhtäkkiä enää vastattu, niin ajattelin että ne päätti ottaa minuun yhteyden vasta sitte kun on oikeesti sen ajankohta. Nyt kuitenkin kävin siellä infossa. Jännitti aluksi ihan kamalasti, varsinkin kun infon jälkeen piti olla haastattelu sekä suomeksi että englanniksi. Se englannin kielellä puhuminen ventovieraille ei vielä suju ihan mutkitta. Tai no, kyllä... Jos ei tarvitse samalla yrittää olla edustava (...ja selvinpäin).

Kävelin pääkirjastoon vettä hiuksista ja vaatteista valuen. Tietenkin sinä päivänä satoi vettä, ku piti yrittää olla mahdollisimman asiallisen näköinen. No, käpöstelin sitten kahvilaan, ja siellä istui jo kaksi tyttöä ja itse infotäti. Hän sitten kyseli muutaman kysymyksen ennen itse infon alkua. Siinä vaiheessa me saimme esittää kaikki mieltä painavat kysymykset. Infon jälkeen sitten oli haastattelu. Ja loppujen lopuksi mielestäni suomeksi käyty keskustelu oli paljon vaikeampi kuin englanniksi. Muutamat kysymykset olivat yllättävän vaikeita. Aina sitä kuitenkin jotain sanottavaa keksi.

Nyt on kuitenkin tosi siisti olo! Tuntuu että on paljon lähempänä unelmaa ja tämä vuosi ei tunnu ajalta eikä miltään. Kohta sitä ollaan jo heilumassa (tekemässä töitä) toisella mantereella! Tämä vuosi on muutenkin täynnä ohjelmaa, niin se menee varmasti todella nopeaa.

torstai 27. toukokuuta 2010

Päällekkäisyyttä? Ei kai!

Haha. Tää on taas niin tätä! Kaikki menee aina päällekkäin. Olen aiemmin puhunut siitä info-/haastattelutilaisuudesta, mikä pidetään Oulussa tuleville au paireille ja johon minun olisi tarkoitus osallistua. No, katsoin kalenterista, niin eiköhän juuri sen ajan päällä ole todella tärkeää menoa... Ei muutaku lähettään sähköpostia, että en pääse silloin tulemaan. Vastaus tuli nopeaa takaisin, että uusi aika on 5.7. Joo, onha tuo muuten kiva, mut silloin minä nautin Kroatian auringosta... Pitihän se sitten lähettää uusi sähköposti, että valitettavasti myöskään tämä aika ei sovi minulle. Heh. Kohta ne turhautuu meikän kanssa, ja laittaa s-postia että "et pääse au pairiksi kerta oot niin vaikea ihminen"! Mut minkäs sille voi jos on vähä kiirettä ja pitää yrittää joka paikkaan keretä.

Kiireestä puheen olleen. Olen ystäväni J:n kanssa viime päivinä Leiponut! Siis todellakin leiponut isolla L:llä. Olemme tehneet kolme isoa piirakkaa, yli sata semmosta minttusuklaa juttua ja tänään vielä varmaan kans reilusti yli sata keksiä (ei jaksanu alkaa laskeen).

Olen nyt todella kamala ihminen, mutten taaskaan tarkista oikenkirjoitusta, ku tahon nukkumaan. Sorry guys!

maanantai 17. toukokuuta 2010

Uutisia au paireiluun liittyen

Lupasin, että tänne ilmoitan ensimmäisenä, jos jotakin uutta taphtuu au paireiluun liittyen, niinpä päätin kirjoittaa nyt lyhyesti mitä uutta tänään tapahtui. No ei oikeastaan yhtään mitään, mutta pakko kuitenkin kertoa. Olin juuri lähdössä koulusta kotiin, kun puhelin soi. Numero ei ollut minulle entisestään tuttu, ja se olikin erään organisaation täti, joka sitten kysyi olenko edelleen kiinnostunut au paireilusta. "Tottakai olen", vastasin minä, tajuamatta että kuulostin ehkä törkeän innostuneelta. Noo, juteltiin hänen kanssaan sitten sen verran, että hän kertoi minulle tulevasta infotilaisuudesta ja kertoi laittavansa minulle sähköpostia.

Luin äsken sähköpostin. Eipä siinä mitään sen ihmeellisempää ollut. Mutta infotilaisuuteen ajattelin mennä, vaikka ehkä onkin vielä liian aikaista. Ajattelin kuitenkin että siellä voisi kysellä kaikkea mitä mieleen tulee. Lisätietohan ei tässä vaiheessa voi mitenkään olla haitaksi. Mitä enemmän informaatiota on tiedossa, sitä paremmin osaa päättää meneekö sitä Atlantin toiselle puolen vieraaseen perheeseen kokonaiseksi vuodeksi. Tuo kuulostaa kyllä todella houkuttelevalta, eikö? Sitä ehkä oppis englantiakin vihdoin.

Tiedän, olen liian innoissaan asioista liian aikaisessa vaiheessa, mutta tuo puhelu lisäsi itsevarmuutta, ja tuntuu aivan niinkuin olisin jo nytheti lähdössä USA:han. Pitää yrittää palata takaisin maan pinnalle, ja tajuta että pitää ekana edes käydä lukio loppuun. Edessä on vielä paperien täyttöä, haastattelua, viisumin hakua ja muita jännittäviä juttuja, joten ehkä sitä vois hieman rauhoittua ja miettiä esimerkiksi tuota upeaa aurinkoa, joka huutelee minulle tuolta ikkunan takaa "tule tänne, tule tänne". Ehkäpä sitä pitää mennä ulos, ku kerta herra aurinkokin niin tahtoo. (Vai onkohan se vaan minä, joka yrittää auringon kustannuksella luistaa läksyjen teolta?)