Me, myself and I

Day 01: Introduce yourself

Voisin kertoa nimeni, ikäni, perhesuhteeni ja asuinpaikkani tässä kohti, mutta ne kaikki tuntuvat turhilta tiedoilta. Itseasiassa olen sitä mieltä, että kaikissa blogiteksteissäni esittelen itseäni paljon paremmin kuin tämän yhden postauksen yhteydessä sen tulen tekemään. Koska otin haasteen vastaan paljastan kuitenkin muutamia asioita itsestäni.

Minulla ei oikein ole mitään lempijuttuja, minkä takia tämä haastekin saattaa muuttua minun osalta yllättävän haasteelliseksi siinä vaiheessa kun päästään "your favorite" -kohtiin. Nautin todella monesta asiasta elämässä. Matkustaminen ja erilaiset kulttuurit kiehtovat minua. Toisaalta taas ihminen, sen aivotoiminta, tunteet, psykologia, filosofiset kysymykset... 

Elämässäni tavoitteena on onnellisuus. Tällä tarkoitan sitä, että haluan tehdä asioita joista oikeasti nautin. Monet kysyy minulta, miksi haluan varhaiskasvattajaksi - nehän eivät saa hyvää palkkaa. Olen kuitenkin sitä mieltä, että raha on pieni osa elämää. Se on pakollinen turhake. Sillä ei itsessään saa mitään, mutta sitä vaihtamalla saa ostettua itselleen/muille tavaraa tai vaikkapa lomamatkan. Minua raivostuttaa keskustelut, jotka pyörivät rahan ympärillä. En ole koskaan tajunnut sitä raha-ahneutta, joka monia repii syvällä sisimmässä. Toisaalta ihmisiä on erilaisia, ja jos toisia raha tekee onnelliseksi, niin mikä minä olen tuomitsemaan. Kunhan ihmiset ei samalla muutu itsekeskeisiksi ja unohda muut ympäriltään.

Olen kiinnostunut kasvatuksesta, minkä huomaa siitä, että olen tahtonut lähteä au pairiksi, nyt lähden opiskelemaan varhaiskasvatusta ja olen tehnyt vapaaehtoistyötä puolitoista vuotta päiväkodissa. Lisäksi olen ollut työharjoittelussa päiväkodissa ja hoidan muutamassa perheessä silloin tällöin lapsia. 

Vaikka olen todella usein sanonut ettei politiikka kiinnosta minua yhtään, se ei kuitenkaan ollut aivan totta. Politiikka on kiinnostanut minua vaikuttamisen osalta aina. Minä en jaksa ottaa selvää ketkä on tällä hetkellä eduskunnassa, mutta minä haluan vaikuttaa tiettyihin maailmalla tapahtuviin asioihin, joita vastaan olen. Sen takia olen erittäin kiinnostunut myös vapaaehtoistoiminnasta ulkomailla. En ole vielä valmis lähtemään tämän tyyppiselle matkalle, mutta toivottavasti joku päivä tämä toiveeni tulee toteutumaan.

Lopuksi voisin vielä mainita että pidän paitsi musiikista ja elokuvista niin myös unista. Omista ja muiden. Mutta varsinkin omista. Tutustun itseeni melko paljon juuri unien kautta. Olen oppinut jo tulkitsemaan monia asioita. Minun on monesti aamulla pakko maata hetki sängyssä miettimässä mitä unia näin yön aikana.

Tähän on hyvä lopettaa tämä postaus, sillä nyt voisin mennä näkemään unia.

Kuvat on tältä sivustolta

30 days

En ole ennen tehnyt tämän tyylisiä blogipostauksia, mutta ajattelin että tämä voisi saada minut postailemaan hieman ahkerammin. Otan siis haasteen vastaan, katsotaan myöhemmin mitä tästä tulee.

Day 01: Introduce yourself
Day 02: Your Favorite Quote
Day 03: A Hobby Of Yours
Day 04: This month
Day 05: Favorite Television Program
Day 06: A Place You’ve Never Visited But Want To
Day 07: Guilty Food Pleasure
Day 08: Favorite Athlete From Your Favorite Sport
Day 09: Your beliefs
Day 10: What you wore today
Day 11: A List of All The Places You’ve Lived
Day 12: Your favorite place
Day 13: This week
Day 14: A YouTube Video
Day 15: Your dreams
Day 16: A Song I Wish I Knew The Words To
Day 17: Something that makes you cry
Day 18: Your favorite birthday
Day 19: Something you regret
Day 20: Your Favorite Recipe
Day 21: A moment
Day 22: A photo you took
Day 23: Something that makes you feel better
Day 24: Your favorite memory
Day 25: What you ate today
Day 26: Your fears
Day 27: What’s in your bag
Day 28: Something that you miss 
Day 29: A Place You See Yourself In 5 Years
Day 30: Your day

Musiikkivideo

Yleensä en tykkää populaarimusiikin musiikkivideoista, joilla on tarkoitus vain mahdollisimman vähäisellä vaatetuksen määrällä saada mahdollisimman paljon ostajiaa. Joskus tulee kuitenkin vastaan todella hyviä poikkeuksia, ja joku päivä vahingossa törmäsin sellaiseen.

Pinkin musiikkivideoon on panostettu ja sillä on oikeasti haluttu kertoa ihmisen tarinan. Kyseinen musiikkivideo on kuin pienelokuva. Tämä video pistää myös miettimään ihmissuhteita ja sitä, miten pienetkin vastoinkäymiset voivat tuntua todella hankalilta ja vaikeilta jos ei vieressä ole ketään, joka sanoisi että kaikesta huolimatta on todella tärkeä.

Kyseisestä musiikkivideosta tuli mieleen myös se, millä tavalla kiusaaminen vaikuttaa ihmiseen. Varsinkin siinä vaiheessa jos ei ole sitä läheistä ihmistä, jolle voi asiasta kertoa ja joka kannustaa eteenpäin.

Uudet polut

Tämän oli tarkoitus olla blogi siitä kuinka menen Yhdysvalloihin au pairiksi, elän siellä vuoden ja laitan kaikkia tapahtumia muistiin tähän. Elämäni päätti kuitenkin stopata minun au pair -unelmat ja laittaa viereen kyltin "mene tuohon suuntaan". Ei auttanut kuin mennä. Olen kuitenkin onnellinen että kiltisti tottelin eteeni ilmestynyttä kylttiä.

Kävellessäni kyltin osoittamaa polkua pitkin sain opiskelupaikan Oulun yliopistolta varhaiskasvatuksen puolelta, joka on juuri se ala, joka minua todella paljon kiinnostaa. Tänään kirjoitin myös nimeni lappuseen, jonka tarkoituksena on antaa minulle kiva yksiö. Kai sitä vain elämä menee eteenpäin, suunnitelmat muuttuu ja kokoajan aikustuu.

Blogin tarkoitus siis muuttuu. Nyt tämä tulee kertomaan siitä kuinka tallustelen elämän monia polkuja pitkin ja ihmettelen tätä maailmaa.

Elämän muistot

Pienenä ruukasin kirjoittaa päiväkirjaa. Nykyään päiväkirja on pölyttymässä hyllyn takaosassa. Tulin miettineeksi, miksei nykyään tule enää kirjoitettua ylös päivän tapahtumia ja ajatuksia. Ensin ajattelin että aikuistuin, nyt olen sitä mieltä, että tylsistyin. Ajatusmaailmani muuttui niin, että arkipäiväiset asiat eivät tunnu kirjoittamisen arvoiselta.



Avasin eräs päivä päiväkirjani ja rupesin lukea sitä. Minut valtasi todella nostalginen tunnelma. Tuntui kuin eläisi kaikki tapahtumat uudelleen. Kaikkein jännittävintä oli kuitenkin huomata kuinka monia silloin tärkeiltä tuntuvia tapahtumia olen unohtanut.

Tulin jopa hieman surulliseksi, sillä nykyään en kirjoita päiväkirjaa, ja tämä blogin kirjoittelukin on harvinaisuus. Harmi etten voi monen kymmenen vuoden päästä ottaa esiin vihkosen ja lukea siitä, mitä ajattelin nuorempana, mitä tapahtumia pidin tärkeänä ja miten olen vuosien saatossa muuttunut.

Kuva on täältä

Juttelemisen salat

Olen viime aikoina hirveästi korostanut, että ihmisten täytyy jutella. Niin täytyy tehdä, jotta ongelmat selvitettäin, jotta ihmisille tulisi parempi olo. Jos ei puhu onglemat patoutuu sisälle ja tuntuu loppujen lopuksi ylitsepääsemättömiltä. Miksi sitten jutteleminen on kuitenkin niin vaikeaa, jos sen pitäisi auttaa?

Tuntuu että kulttuurissamme korostetaan yksilöllisyyttä liikaa. Aina pitäisi pärjätä yksin. Mutta täytyykö oikeasti? Eikö sitä voisi pyytää apua muilta kun itsellä on huono tilanne? Täytyykö kaiken pitää sisällä vai voiko huolia jakaa toisen kanssa?

Varsinkin virheistä jutteleminen on vaikeaa. Tuntuu ettei toinen varmasti hyväksy mitä toinen on mennyt tekemään. Kulttuurissamme vallitsee paitsi yksilöllisyyden ihanne myös joku todella hassu kuva superihmisestä. Superihminen ei koskaan tee virheitä ja hän osaa kaiken. Jokaisen ihmisen tulisi olla tällainen. Valitettavasti (tai ehkä ihan hyvä niin) tämä ei kuitenkaan käytännössä ole mahdollista. Miksi sitten virheiden myöntäminen on vaikeaa? Ovatko totuuden seuraukset liian rankkoja? Onko parempi pitää asiat salassa ja olla kuin mitään ei olisi tapahtunut? Silloinhan saisi jatkaa ihanaa elämää eteenpäin, eikä virheestä enää tarvitse kantaa huolta. Vai pitäiskö virheen kuitenkin myöntää ja elää seuraukset läpi?

Kuva on otettu täältä

Unelmat toteutuvat

Uskokaa pois, unelmointi kannattaa. Sitten omia unelmia kohti kannattaa pyrkiä, niin ne kyllä ajan kanssa toteutuu.

Minulla on todella epätodellinen olo. Tulin vähän aikaa sitten Belgiasta. Olin jo pitkään halunnut käydä Brysselissä, mutta varsinkin käydä katsomassa Bouillonin linnaa. Jopa istuessani belgian junassa nokka kohti Bouillonia en uskonut että pääsen näkemään sen omin silmin. Mutta pääsin! Tunne, joka oli silloin sisälläni on sanoinkuvamaton. Tosi kova vapauden tunne. Tuntui että painovoima ei enää toiminutkaan, ja jos vain nousen varpailleni lähden lentoon niinkuin höyhen kohti hattaramaisia pilviä.

Pari päivää sitten sain taas kuulla yhden erittäin tärkeän minulle uutisen. Sitä olen odottanut paljon kauemmin kuin Belgiaan lähtöä tai mitään muutakaan. Kesällä se mahdollisesti toteutuu ja tuntuu että olisin yksi onnellisempia ihmisiä. En tahdo kuitenkaan vielä paljastaa mitä tulee tapahtumaan, jos se ei sitten tapahdukaan. Pidetään kuitenkin nyt sormet ja varpaat ristissä että kyseinen unelmani toteutuisi kanssa. Itse olen tehnyt sen eteen jo kaiken minkä pystyn, nyt asiat on kiinni muista tahoista.

Kuva on otettu täältä

Haluaisin...

nyt postata muutamia kuvia siitä, mitä tällä hetkellä kovasti haluaisin.

...unohtua hetkeen


...tanssia elämän nuotteja pitkin ajatelleen ettei kukaan näe minua

...seilata pitkin valtameriä. Olla tuulen vietävänä


...ottaa kamera mukaan ja lähteä kuvamaan elämän kauneutta


...reissata. Katsoa Eiffelin tornia sen juuresta, ja tuntea oman pienuuden


...värittää asfaltin uudestaan lapsuuden väreillä


...matkata kohti tulevaisuutta oma uskollinen ystävä mukana


...oikeasti lukea joku romaani alusta loppuun


...iloita pienistä hetkistä


...unohtaa ajan ja kiireet

...sukeltaa pitkin taivasta

...kirjoittaa ja myös saada oikeita kirjeitä

...hyppiä sängyllä välittämättä mistään

...tuntea musiikin ja luonnon mahtavuuden


...nukkua tuossa edes yhden yön


...kävellä pitkin Manhattanin katuja

...juoda kupillisen hyvää lämmintä teetä

...kulkea tienmutkia pitkin käsi kädessä rakkaimman kanssa...



Kaikki kuvat otettu tältä ihastuttavalta sivustolta.

Nyt on ollut aikoja, jolloin en ole kerennyt käydä lukemassa blogeja, enkä siis myöskään kirjoittamassa. Ilmoittaisin kuitenkin olevani vielä elossa!

Viime aikoina on ollut kiireistä. En enää edes muista, mitä olen tänne viimeksi kirjoittanut, mutta tällä hetkellä käyn kahdessa perheessä hoitamassa lapsia ja kolmas perhe otti minuun yhteyttä melko vasta, niinpä lupasin auttaa myös heitä. En ole siellä vielä kertaakaan käynyt, mutta odotan innolla uusien lapsien tapaamista. Olen viihtynyt todella paljon kahden muun perheen lasten kanssa. Mitään ongelmia (ainakaan mitään suurempia ongelmia) ei ole esiintynyt, joten odotankin au pair vuottani todella paljon. Toivoen nyt kovasti että se toteutuu. Koskaan ei kuitenkaan voi tietää, enkä halua elää pelkissä unelmissa.

Unelmat joskus kuitenkin toteutuvat! Eräs ystäväni kysyi minulta yksi päivä haluaisinko lähteä kirjoitusten jälkeen hänen kanssaan Belgiaan. Tottakai haluan!!! Päässäni pyörii nyt pelkkä Belgia, Belgia, Belgia, Belgia, Pariisi... HETKINEN! Miksi Pariisi? No koska ajattelimme, että kävisimme myös siellä! Kerta nyt mennään niin lähelle sitä, niin miksi emme vierailisi tässä upeassa rakkauden kaupungissa?! Odotan tulevaa reissua todella paljon ja uskon että siitä tulee parempi kuin onnistunut!

Kuva on otettu täältä.

Toivottavasti kohta lisään tänne yllä olevan tapaisen kuvan, jonka olen kuitenkin ihan itse ottanut.

Elokuvia

Mua vaivaa sisäinen ääneni, joka on kuiskaillut minulle jo monta tuntia putkeen, että mun täytyy kirjoittaa blogia. En nimittäin yhtään tiedä mitä kirjoittaisin. Mutta koska en halua enää taistella sen sisäisen pikkuveikon kanssa, kirjoitan jotain ajatuksia elokuvista, joita olen katsonut lähiaikoina.

En todellakaan osaa kirjoittaa mitään elokuva-arvosteluja, joten älkää sellaisia odottako. Kirjoitan vain omia ajatuksia ja tunteita leffoista. Ehkä vielä joku päivä haluttaa katsoa joku näistä leffoista uudestaan tämän blogin ansiosta.

Toy Story 3 on leffa, jota on kehuttu paljon. Itselläni ei ollut oikein mitään hajua, minkä tyylinen kyseinen teos voisi olla, sillä en ole katsonut aiempia Toy Storeja. Tiesin pelkästään, että kyseessä on animaatio, josta monet ovat tykänneet. Ja niin tykkäsin kyllä minäkin! Elokuva oli mukaansatempaava, ja aika vierähti sen parissa todella nopeaa. Se oli hupaisa leffa, minkä voi katsoa perheen nuorukaiset sekä aikuiset.Kuva on täältä

The Town tuli katsottua myös. Minulla oli epäilykseni leffaa kohtaan, sillä en katso mitään tuon tyyppistä kovinkaan usein. Se kuitenkin yllätti minut positiivisesti, ja pidin elokuvasta melko paljon. Seki sai minut mukaan seikkailemaan juonensa kiemuroihin. Odotin kokoajan mitä tapahtuu seuraavaksi ja jännitin päähenkilöiden puolesta. Paljastan nyt neitimäiset puoleni, mutta The Townin jälkeen sydämeni hakkasi tuhatta ja sataa ja kädet tärisi (vielä parin tunnin katsomisen jälkeenkin). En kyllä katso enää yhtäkään tuon tyyppistä elokuvaa yksin.Kuva on täältä

Kolmantena voisin esitellä elokuvan The Kids Are All Right. Hauskaa, kirjoitin tuon ja pääni tyhjeni täysin. En tiedäkään enää mitä kirjoittaa. Se oli ihan humoristinen välillä ja näin, mutta en kestä sitä tapaa, kun puhutaan niin ettei avata suuta! Jos elokuva on todella hyvä, en monesti lopussa enää huomaa asiaa, mutta tässä se häiritsi tosi paljon. Vaikka leffassa käsiteltiin melko vahvoja emootiota, ne ei eskeytynyt minuun, sillä häiritsi se, ettei ne avannut suuta puhuessaan! (Nyt kyllä hieman yleistin, nimittäin ei kaikki hahmot tehnyt niin.) Olen kuitenkin sitä mieltä, että leffa oli katsomisen arvoinen. Kuva on täältä

Viimeisenä mielessäni on elokuva nimeltään The Bridges of Madison County, joka onkin hieman vanhempi tuotos. Olen romanttisten elokuvien suurkuluttaja, joten tämä leffa valtasi sydämeni. Tunteet nousivat pintaan kyseistä leffaa katsellessa, ja näyttelijäsuoritukset olivat päätä huimaavia. En oikeastaan osaa tästäkään sen enempää sanoa, mutta tämä hiljaisuus on positiivinen. Olen varma että katson tämän elokuvan vielä vanhempana uudestaan.Kuva on täältä