Okei, näemmä olen ollut Australiassa jo päälle kuukauden. Kuka voisi kertoa minulle, miten näin on päässyt käymään? Itsestänihän tuntuu että olen ollut täällä lähinnä viikon, ehkä puolitoista. Aika on mennyt todella nopeaa, mutta onneksi paljon asioita on ehtinyt tapahtua. En ala kirjoittaa päiväkirjamaisesti siitä mitä tein minäkin päivänä vaan kirjoitan nyt tästä upeasta reissusta, jotka tuli tehtyä eräänä sunnuntaina.
Wilsons Promontory National Parkiin teimme vain päiväreissun, vaikka siellä olisi kyllä viihtynyt paljon pidempäänkin. Me lähdettiin Melbournesta vasta vähän jälkeen kymmeneen, mikä on kyllä jo tosi myöhään. Kannattaa tuommosille reissuille lähteä heti aamusta, erityisesti jos tekee vain päiväreissun. Kartan mukaan kansallispuistoon ajaa noin kolmessa tunnissa, mutta meillä kesti siinä kauemmin, sillä haluttiin ajaa lähteltä merta. Pysähdyimme myös syömään.
Tein tämän reissun kahden ranskalaisen kaverini kanssa. Toinen niistä suorittaa täällä harjoittelua ja toinen on au pairina. Au pair kaverini sai lainata hänen perheen autoa, joten autoa ei tarvinnut vuokrata. Siinä säästää melko hyvin rahaa, kun ei tarvitse auton vuokrauksesta maksaa.
Meidän poppoo.
Tässä muutama kuva matkan varrelta:
Tunnelmallista kävelyä rannalla
Valitettavasti ei oo tullu vielä koaloita nähtyä
Tämä on ihan upea paikka, jonka upeutta ei kyllä valitettavasti näe kuvissa.
Tuommosia ui rannalla
Itse kansallispuistossa oli tosi monia upeita paikkoja, joissa pysähdyimme ennen varsinaisia kävelyreittejä. Sen takia meillä menikin melko myöhään, että pääsimme oikeasti kävelemään erilaisia reittejä.
Taiteellista, eikö?
Wilsons Promontory:ssa on paljon surffirantoja
Melodie otti taidekuvan
Sitten parkerattiin auto ja lähdimme kävelemään kahdelle eri reitille. Reitti numero yksi kulki läheltä rantaa. Se vaan jäi vähän kesken meillä, kun kello alkoi olla tosi paljon ja halusimme käydä vielä toisellakin reitillä.
Nuo paikat oli niin upeita, että tuntui ettei edes tarvitse hienoa kameraa tai hyviä kuvaamistaitoja, et pystyi ottamaan vaikuttavia kuvia. Reitti numero kaksi oli neljän kilometrin hike ylöspäin. Neljä kilometriähän ei sinänsä tunnu miltään, mut kyll' se vähän otti voimille, kun olimme viimeksi syöneet lounaan joskus 12 aikaan ja koko ajan piti kävellä ylöspäin melko lämpimissä keleissä. Alaspäin meno sitten olikin erittäin rentoa.
Tsekkaamme maisemat
"Miks nuo hyppää jo? Oota!"
Tästä tuli mun lempparikuva. Jotenkin se vaan on niin rauhallinen ja maisemat on upeat.
Matkalla kotiin näimme vielä kengurun!
Tähän loppuun vielä video. Miehän en osaa yhtään tehdä videoita, koska oon liian kärsimätön oppimaan mitään kunnollisia videonmuokkausohjelmia. Jos siis joku osaa ja haluaa mua opettaa, niin olisin kiitollinen. Tuossa on tuommonen movie makerillä tehty pätkä, jota en saanut muokattua kuten halusin ja varsinkin tuo loppu ahdistaa niin paljon. Se vaan loppuu, eikä oo mitään häivytystä. Äh...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti