Yritän tässä parhaalla mahdollisella tavalla saada jälleen opiskelumotivaation takaisin, sillä minun kesäopinnot jatkuu ensi viikolla, ja vielä edelliseltäkin kurssilta on pari esseetä kirjoittamatta. Tietokoneeni äsken sekoilessa rupesin lukemaan Opettaja -lehtiä. Luin mielenkiintoisen kolumnin, jonka kirjoitti Ulla Aitta lehdessä 26-31/2012 Opettaja. Aitta puhuu downshiftingistä, joka tarkoittaa tietoisesti ja vapaaehtoisesti valittua rauhallisempaa elämänrytmiä. Aitta puhuu aivotutkimuksesta, jonka mukaan 2000-luvun suurempia haasteita on ihmisiä uhkaava aivojen ylikuormitus. Tämä ylikuormitus voidaan huomata jo alakoulussa, jolloin oppimiskyky heikkenee. Työelämässäkin aivojen ylikuormitus näkyy huonoina tuloksina, eikä töiden lisääminen lisää tuottavuutta.
Olen ihan samaa mieltä Aitan kanssa. Liikaa on aina liikaa. Mieleeni tuli kuitenkin opiskelijaelämä ja mitä nyky-yhteiskunta opiskelijalta vaatii. Mietitään esimerkiksi valmistumisen maksimiaikaa. Siinä on omat hyvät puolensa, koska tällä tavoin pistetään opiskelijat oikeasti opiskelemaan eikä vaan oleskelemaan korkeakouluissa ja nauttimaan kaikista eduista, joita opiskelijat saavat. Toinen puoli on kuitenkin se, että monet opiskelijat jättävät opiskelun ulkoisesta toiminnasta, esimerkiksi hallitustoiminnasta, pois. Opiskelijat ajattelevat että opiskelu muuttuisi tällöin liian rankaksi. Uskon että samanlainen ilmiö näkyy myös työelämässä.
Lisäksi opintotuki on niin pieni, että esimerkiksi Helsingissä opiskelevat, joutuvat tekemään töitä pärjätäkseen. Valmistuttuaan opiskelijalta myös vaaditaan työkokemusta. Opiskelijan on siis pakko tehdä töitä opiskelujen aikana, jotta sekä tulevaisuus että nykyaika olisi turvattu.
Toinen mielestäni mielenkiintoinen artikkeli oli Kathleen McCartneyn Suomen Harvard-klubin puheesta. Hänen artikkelissa tuli esiin taas tuttu lausahdus: "talousnobelisti James Heckmanin mukaan jokainen varhaiskasvatukseen sijoitettu dollari tuottaa vähintään seitsemän dollaria takaisin." McCartneyn mukaan myös politiikot ja talousjohtajat tietävät tämän. Silti ensimmäisenä ollaan valmiita tekemään leikkauksia juuri koulutuksen suhteen. Ollaan valmiita suurentamaan luokkien/ryhmien kokoja ja vähentämään muitakin koulutukseen liittyviä resursseja.
Kun menin opiskelemaan varhaiskasvatusta, kuulin monelta henkilöltä "miksi varhaiskasvatusta täytyy opiskella yliopistossa? Eikö jokainen osaa hoitaa lapsia?" Ennen opintojen alkamista kuulin nämä kysymykset niin usein, että aloin itsekin epäilemään, mihin tarvitaan yliopistotasoista koulutusta, kun kyse on kuitenkin alle kouluikäisistä lapsista. McCartney, niin kuin moni moni muukin professori/tutkija, vastaa tähän kysymykseen: "laadukas varhaiskasvatus parantaa oppimistuloksia ja kaventaa kuilua rikkaiden ja köyhien lasten välillä". Vaikka McCartney puhuu Yhdysvalloista, Suomessa tilanne on sama. Opettajien korkeakoulutus lisää yhteiskunnan hyvinvointia.
Ja loppuun vielä ihana, postiviinen kommentti McCartneylta: "Kaiken avain on kuitenkin varhaiskasvatus. Sen avulla eriarvoisuuden kuilu on jo kapenemassa."
McCartneyn artikkeli löytyyy myös lehdestä 26-31/2012 Opettaja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti