Lähtötunnelmat

Nyt se on sitten lähtö ihan ovella. Tunnin päästä istuudun autoon ja matkustan Lahteen päin. Siellä yövyn yhden yön ja aikaisin aamulla on lähtö Helsingin lentokentälle. En voi vieläkään uskoa että lähden jonnekkin. On kokoajan tosi epätodellinen olo. En tajua ees onko tämä kaikki unta vaiko totta. Omalla tavalla jännittää, mutta toisaalta on tosi rauhallinen olo, koska en usko että oikeasti lähden Kroatiaan. Kuva on googlesta.Mutta tässä tällä kertaa kaikki. Pitäkää täällä kaikki hauskaa, mutta älkää tehkö mitään typerää! Nähdään heinäkuussa! :)

Tik tok tik tok

Tänään oli toinen ajotunti, joka meni sit jo hieman huonommin ku ensimmäinen. Eihän sitä voi heti toisella kertaa yrittää kattoa peileihin, peruuttaa oikeen, painaa kytkintä ilman että painaa samalla kaasua ja yrittää vielä seurata muuta liikennettä (ja liikennemerkkejä). Minä menin hieman sekaisin ja painelin millo mitäkin. Loppujen lopuksi kaikki sujui suhteellisen hyvin, mutta pari kertaa kuitenkin onnistuin sammuttamaan auton. Yhden kerran risteykseen. Mut eiköhän noita kaikille satu alussa. Olin samalla kuitenkin todella hurja ja ajoin ylinopeutta. Tuoki johtui vaan siitä, etten hoksannu kattoa nopeusmittaria, mutta opettaja vähä naureskeli siinä, että sinähän rupesit hurjastelemaan.

Minä ihmettelen tosi paljon kaikkia virastoja ja hammaslääkäreitä (ja ylipäätään myöhästeleviä ihmisiä). En tiedä joutuuko muutki aina odottamaan niin kauan joka asiaa ku minä, mutta mitä olen yrittänyt seurata, niin ei. Oli tässä yks päivä hammaslääkäriaika sanotaan nyt kahdeksaksi, ku en muista oikeaa aikaa. Olin vähän etuajassa, nimittäin olin jo varttia vaille istumassa terveyskeskuksella. Siinä sitten istuin sen parikymmentä minuuttia ja aattelin, että kohta ne varmaan tulee hakemaan minut, mutta eihän ne. Istuin seuraavan vartin ja menin jo hieman levottomaksi. Minä aina mietin että ymmärsinköhän jotai väärin vai tulinko väärään paikkaan ku tyypit on myöhässä. Sitte noin 25 yli kahdeksan kuitenkin kuulin nimeni. Anteeksihan ne siinä pyyteli, mutta kyllä se pikkusen ärsytti silti.

Tänään sitten kävin pankissa. Aikani oli kello 11.30. Yritän aina oppia virheistäni (mikä ei kuitenkaan ihan aina onnistu), ja nyt sitten tiesinkin ettei mun tarvi kovin ajoissa paikan päällä olla. Saavuin siis pankkiin klo 11.25. Siinä sitten istuin ja istuin ja istuin ja odotin ja tuijotin seinää ja katsoin ihmisiä, jotka vaihtui kovaan tahtiin, koska ne vaan sai heti kävellä sisään, mutta mun täytyi vain odottaa. Loppujen lopuksi menin sanomaan asiasta infopisteeseen, ja infotäti auttoi minua sen verran, että sain tietää, että tällä kyseisellä naisella oli kaks varausta päällekkäin ja hän sen takia tekee nyt toista hommaa. Okei, ei kait siinä, ei ollu sen vika, et sille laitettiin kaks varausta samalle ajalle, mut ois sitä voinu minulle jotai ilmottaa. Ärsyttää tuommonen. Minä siis taas jouduin istumaan perseeni kipiäksi, ku piti ensin 40 minuuttia odottaa että minut otetaan vastaan ja sitte vielä sielläki piti istua sen puolisen tuntia.

Olen kyllä tottunut odottamaan, mutta ihmettelen kovasti miten nuo sattuu juuri minun kohdalle. Siellä hammaslääkärissäkin kokoajan joku käveli sisään, ja he saivat heti mennä tarkastukseen. Toiset kerkes tulla jo ulos enneku meikä ees pääsi sisälle. Tuleeko ihmiset sitte oikeesti itsekin niin myöhässä vai mikä siinä on?

Ainakin kavereista olen sen huomannut, että harvemmat tulee paikalle sovittuun aikaan. Ja kouluunki useimmat tulee mieluummin vähän myöhässä ku vähän liian aikaisin. En voi ymmärtää tuommosta myöhästelyä. Jos meikä ois jonkun yrityksen pomo, ja työntekijät tulisivat töihin aina myöhässä, minä vaan antaisin niille heti potkut perseelle ja sanoisin että oppis käyttämään kelloa. Ei se niin vaikeaa pitäis olla.

Riemukasta aikaa

En ole pitkään aikaan kirjoitellut blogiini mitään. Välillä on ollut liian vähän aikaa, toisaalta taas ei ole ollut inspiraatiota kirjoittamiseen. Tässä välissä on kerennyt tapahtua paljon ja vähän päälle, kaikkea en kuitenkaan tähän yhteen postaukseen rupea selittää.

Viime perjantaina vietin synttäreitäni. Vaikka yön nukuin melko huonosti, heti aamusta oli hymy herkässä. Sänkyni viereen oli tuotu kolme kaunista kukkakimppua ja huone oli koristeltu ilmapalloilla. Päivä jatkui todella mukavasti iltaa ja yötä kohti, mutta siitä voisin tehdä erillisen postauksen hieman myöhemmin.Maanantaina aamusta lähdimme Puolankaa kohti. Siellä avustin mökin rakentamisessa kaverini perhettä. Minä siis vain maalasin, en sentään rakentanut mitään. Ei sinne mökkiin uskaltaisi sisään astua, jos minä siellä enemmänkin alkaisin värkäämään. Maalaushommat vain hieman pysähtyi, kun tiistaina vettä tuli taivaalta kuin ämpäristä. Mutta kivasti meni, eikä ees väsyttänyt tänä aamuna ku vain sen verran, että tultaessa kotiin piti heti kaatua sänkyyn ja nukahtaa.

Pienien tirsojen jälkeen matka jatkui kohti autokoulua. Edessäni oli ensimmäinen ajotunti. Luulin kovasti, että jännitän sitä paljon, mutta en tuntenut jännitystä, ku vasta siinä vaiheessa ku olin jo päässyt autolla liikkeelle. Jännitys onneksi lakkasi melko pian, ku innostuin ajamisesta. Kohta jo harmitti, että tunti oli päättynyt niin aikasin. Hassua, ku vielä vuosi sitten olin ehdottomasti sitä mieltä etten hanki ajokorttia, ja ettei ajaminen ole yhtään hauskaa. Nyt kuitenkin olen ihan innoissani! Huomenna sitten uudestaan ajamaan.

Kroatian reissu vain lähestyy ja lähestyy. En voi uskoa, että oikeasti lähden jonnekkin niinki kauas puolentoista viikon kuluttua (onko muka Suomen ulkopuolella elämää?!). Olen yrittänyt katsoa, mitä Dubrovnikissa voisi tehdä. Todella minua kiinnostava ajanviete, jonka löysin, on sukeltaminen. Se olisi niin erilainen ja varmasti todella jännittävä kokemus. Sitä tuskin joka päivä pääsee tekemään, ja olisi todella mielenkiintoista nähdä omin silmin millaisessa ympäristössä kalat ja muut öttiäiset asuu.Itse Dubrovnikissahan sitä varmasti käydään tutkimassa vanhaa kaupunkia ja kokeillaan myös uimarantaa (sekä Välimeressä uintia). En enää yhtään jaksa odottaa, ja jo nyt pelottaa nukunko ollenkaan reissua edeltävänä yönä. Kaikesta eniten tällä hetkellä jännittää lentäminen. En ole nimittäin ennen lentänyt ku unissa ja silloinki olin vaan itse niin kevyt, et pääsin sukeltamaan ilmaan. Jos "lensin" unissani lentokoneessa, lentokoneeseen oli aina tullut jokin vika (enkä siis koskaan päässyt sillä mihinkään). Alle kahden viikon kuluttua pääsen kuitenkin kokemaan lentämisen reimun. Saa nähdä tykkäänkö siitä yhtä paljon ku autolla ajamisesta.

Molemmat kuvat on otettu googlesta.

Think twice

Semmosta vaan, että älkää repikö sellaisia papereita pieniksi paloiksi, joista ette ole vielä 100% varmoja tarvitsetteko niitä vielä. Itse menin tekemään sen, ja oli varmaan aika hauskan näköistä, ku yritin ensin puoli tuntia etsiä niitä palasia roskiksesta (onneksi roskapussissa oli pelkkiä papereita, mikä teki toisaalta hommastani entistä hankalamman) ja sen jälkeen yritä koota ne pienet palat niin, että sais järkevän tekstin aikaseksi. Loppujen lopuksi onnistuin kyseisessä tehtävässä melko hyvin. Tästä lähtien kuitenkin mietin kahdesti ennenku meen repimään jotai papereita.