Lyhyesti, mutta varmasti: ei ole. Olen todella, todella, todella huono seuraamaan urheilua. En tiedä suurinpiirtein yhdenkään urheilijan nimeä (paitsi niiden, joiden nimet kuulee joka paikassa). Mielestäni urheilun katsominen on turhaa ajan huuskausta. En siis tarkoita tällä, että se olisi sitä kaikille, mutta minä en saa urheilun katsomisesta minkäänlaista tyydytystä. Muistan, että olimme Kroatiassa, kun telkkarissa pyöri jalkapallon mm-kisojen loppuottelut. Ottelun ns. seuraaminen oli mielenkiintoista pelkästään sen takia, että istuimme tällöin oikein mukavassa kuppilassa, joten sain katsella ympärilleni ja tarkailla muita ihmisiä.
Australia
keskiviikko 21. maaliskuuta 2012
tiistai 20. maaliskuuta 2012
Muutoksia elämänpoluissa
Day 07: Guilty Food Pleasure
Lyhyesti, mutta varmasti: se mikä sisältää suklaata, rasvaa ja paljon sokeria kelpaa aina!
Olen tässä taas unohtanut tään bloggailun ihan täysin. Oikeastaan en ole unohtanut, vaan en ole kerennyt tulla tänne kirjoittelemaan. Tuskin minulla olisikaan mitään kirjoitettavaa, koska päiväni menevät aikalailla tällä kaavalla: aamulla luennoille, luennoiden jälkeen kokoustamaan, illalla pitää kirjoittaa kaikki ne esseet yms sekä mennä bileisiin. Aamusta alkaa taas sama rumba.
Vaikka päiväni menevätkin joka päivä melko samantyylisesti, olen kuitenkin sitä mieltä että nyt ensimmäisen opiskeluvuoden aikana olen oppinut todella paljon ja minulla on runsaasti annettavaa uusille fukseille ensi vuonna. Niin siis pääsin tosiaan pienryhmäohjaajaksi! Olen kyllä erittäin onnellinen tästä ja odotan jo innolla uusia vakalaisia.
Lisäksi olen mennyt hallitukseen. Siellä kaappasin itselleni kolme tehtävänimikettä, joten tekemistä riittää. Mutta vaikka välillä tuntuu että vuorokausi loppuu kesken, stressaa ja ärsyttää, niin olen erittäin mielelläni mukana järjestöaktiivina. Olen saanut jo niin paljon irti noista hallitushommista, etten voi sitä edes sanoin kuvailla. Tosi paljon uusia tuttavuuksia, mukavaa uutta tietoa ja kivat bileet on vain osa niistä asioista, joita olen saanut ollessani hallituksessa. Haluan kyllä kannustaa jokaista ihmistä, joka on edes vähän aktiivinen, mukaan hallitukseen. Varsinkin SOOLin kurssit on ollut mukavia. Niissä saa usein tosi kivasti infoa ja ruokaa, mutta usein myös ilmaisen matkan toiseen kaupunkiin.
Mielestäni omaa elämää on todella mielenkiintoisia miettiä. Olen matkustusfriikki ja haluan kokoajan lähteä ulkomaille. Sainkin aikoinaan idean lähteä USA:han au pairiksi ja hain sinne. Samalla kun opiskelin, tein vapaahetoistyötä päiväkodissa, koska sitä vaadittiin au pairiksi lähtemistä varten. Tuo mun idea muutti koko elämääni, sillä lähdin opiskelemaan varhaiskasvatusta. En todellakaan ajatellut alkaa lastentarhanopettajaksi ennen kuin innostuin au paireilusta. Missään vaiheessa en päässy au paireilemaan, mutta on hienoa, ku yhtäkkiset ideat muuttaa sun tulevaa noin radikaalisti.
Ei mulla muuta. Kiitos ja kumarrus!

perjantai 7. lokakuuta 2011
Day 06: A Place You’ve Never Visited But Want To
Paikkoja, joissa haluaisin käydä on miljoonia ellei miljardeja. Mun on tosi vaikeaa valita niistä joku yksi. Nyt mietin sitä, että lähtisin vaihtoon. Ongelmaksi muodostuu se, ku on niin monta hyvää vaihtoehtoa ettei osaa valita niistä vain yhtä. Itseasiassa mä haluaisin kiertää maailman ympäri. Sen matkan aikana haluaisin myös kokeilla mitä erilaisimpia kulkuvälineitä. Autojen, junien ja laivojen lisäksi haluaisin kokeilla esimerkiksi kanootilla tai kamelilla kulkemista.
Kännykkä+autolla ajaminen = ?
Kävin tässä juuri autokoulun kakkosvaiheen ja tuli taas mietittyä erilaisia ajotyylejä. Olen itsekin todistanut jo tosi monesti kuinka ihmiset ajaa päin punaisia. Valitettavasti on tullut todistettua myös se, kuinka hirviän näköisiä autot on sen jälkeen kun toinen on ajanut sen kylkeen punaisia päin.
Toinen juttu on puhelimen käyttö. Ei lakia kirjoiteta vaan kiusaakseen toisia. Kyllä se on ihan oikeasti vaarallista. Törmäsin tässä itse tälläiseen videoon, jonka haluan julkisesti esitellä. Video on rankka, eikä herkkien ihmisten kannata välttämättä katsoa sitä. Mut kaikki jotka uskoo, että kykenee katsomaan, niin katsokaa, tosi hyvä video!
Itse kun todistin tämän yhteentörmäyksen, kun toinen kuski ajoi päin punaisia, niin toinen kuski kuoli. Koska vauhtia ei kuitenkaan ollut niin paljon, niin hän olisi jäänyt eloon. Siinä oli vaan pieni mutta, hänellä ei ollut turvavyö kiinni...
Ei mulla muuta.
Ei mulla muuta.
torstai 25. elokuuta 2011
Day 05: Favorite Television Program
Terve, tässä sekoilija, joka äsken onnistui poistamaan koko tekstin ja nyt pitää kirjoittaa kaikki alusta. Olen hyvin laiska kirjoittaan uudestaan asioita, joita juuri äsken sain ylös, joten tästä postauksesta tulee paljon lyhyempi kuin se alunperin oli.
Tämä kuukausi meni todella nopeasti ja olen ihan häkeltynyt ajatuksesta että parin päivän päästä alkaa syyskuu. Ensi viikolla asun jo eri asunnossa ja aloitan ensimmäiset ns. oikeat kurssit yliopistolla. Eli elän nyt muutosten aikaa.
Päivän haaste on minulle haasteellinen. En omista televisiota, enkä ole mikään televisio-ohjelmien fani. Jos pitää jokin valita, niin valitsen Greyn anatomian. Vaikka se on omalla tavallaan hömppäsarja, se on tuonut monia uusia aiheita esiin, joita olen jäänyt pohtimaan ja miettimään.

maanantai 8. elokuuta 2011
Day 04: This month
Tämä kuukausi, tämä kuukausi... Itseasiassa elokuu on minulle tänä vuonna hyvin mielenkiintoinen kuukausi, joka on täynnä kaikennäköistä uutta ja miellyttävää. Tämä kuu alkoi järkyttävällä paperisodalla ja vuokrasopimuksen allekirjoittamisella. Nyt siis on menossa ostosten tekeminen, sillä muutan asumaan yksin. Edessä on myös tavaroiden kantaminen toiseen asuntoon, mikä taas ei mun mielestä ole mitenkään erityisen innostavaa.
Eilen minun luo tuli serkkuni, joka siis asuu eri maassa kuin minä ja me emme kovin usein sen takia nähdä. Serkkuni takia saatan kirjoitella tänne vähemmän, mutta pyrin aina vapaana hetkenä kuitenkin jatkamaan tätä haastetta eteenpäin. Kirjoitan nyt vain melko vauhdikkaasti. Toivotaan että teksiäni ymmärtää silti.
Tässä kuussa alkaa myös opiskelu. Odotan jo innolla koulujen alkua. Tiedän, että into jossain vaiheessa laantuu, mutta on ihanaa olla innostunut, sillä silloin jaksaa paremmin opiskellakin.
Muuten tämän kuun sisältöön tulee kuulumaan bileitä, lasten hoitoa, toivottavasti jonkun verran matkailua ja tavallista arkea.
Kuva on täältä
lauantai 6. elokuuta 2011
Day 03: A Hobby Of Yours
Minä en oikeastaan kunnolla harrasta mitään samalla harrastaen vaikka mitä. Olen kyllä soittanut kitaraa melko pitkään, mutta se on enemmän sellaista fiiliksen mukaan soittelua. En todellakaan ole mitään tilulilu kitaristeja, enkä oikeastaan edes osaa hyvin ihan perusjuttujakaan. Musiikki on kuitenkin intohimoni ja moni musiikkiin liittyvä kiehtoo minua. Esimerkiksi sen kuuntelu, soittaminen, laulaminen, tanssiminen yms.
Tykkään myös ihan hirveästi valokuvaamisesta, mutta eipä siitä ole koskaan tullut minulle harrastusta. Valokuvaan silloin kun kamera sattuu olemaan lähettyvillä.
Lopuksi sellaista asiaa, että rakas serkkuni tulee huomenna tervehtimään minua kolmeksi viikoksi, jonka takia blogin kirjoittelu saattaa taas vähentyä. Sen jälkeen minulla on edessä muutto, joten bloggailu saattaa stopata pariksi päiväksi. Yritän kuitenkin parhaani ja haluan ainakin saada tämän haasteen tehtyä loppuun vaikka en joka päivä kirjoittelisikaan.
torstai 4. elokuuta 2011
Day 02: Your Favorite Quote
"Our life is what our thoughts make it"
- Marcus Aurelius Antonius
"Don't be scared to fly alone, find a path that is your own
Love will open every door it's in your hands, the world is yours
Don't hold back and always know, all the answers will unfold
What are you waiting for, spread your wings and soar"
- Christina Aguilera
"It's not the years in your life that count, it's the life in your years"
- Abraham Lincoln

keskiviikko 3. elokuuta 2011
Me, myself and I
Day 01: Introduce yourself
Voisin kertoa nimeni, ikäni, perhesuhteeni ja asuinpaikkani tässä kohti, mutta ne kaikki tuntuvat turhilta tiedoilta. Itseasiassa olen sitä mieltä, että kaikissa blogiteksteissäni esittelen itseäni paljon paremmin kuin tämän yhden postauksen yhteydessä sen tulen tekemään. Koska otin haasteen vastaan paljastan kuitenkin muutamia asioita itsestäni.
Minulla ei oikein ole mitään lempijuttuja, minkä takia tämä haastekin saattaa muuttua minun osalta yllättävän haasteelliseksi siinä vaiheessa kun päästään "your favorite" -kohtiin. Nautin todella monesta asiasta elämässä. Matkustaminen ja erilaiset kulttuurit kiehtovat minua. Toisaalta taas ihminen, sen aivotoiminta, tunteet, psykologia, filosofiset kysymykset...
Elämässäni tavoitteena on onnellisuus. Tällä tarkoitan sitä, että haluan tehdä asioita joista oikeasti nautin. Monet kysyy minulta, miksi haluan varhaiskasvattajaksi - nehän eivät saa hyvää palkkaa. Olen kuitenkin sitä mieltä, että raha on pieni osa elämää. Se on pakollinen turhake. Sillä ei itsessään saa mitään, mutta sitä vaihtamalla saa ostettua itselleen/muille tavaraa tai vaikkapa lomamatkan. Minua raivostuttaa keskustelut, jotka pyörivät rahan ympärillä. En ole koskaan tajunnut sitä raha-ahneutta, joka monia repii syvällä sisimmässä. Toisaalta ihmisiä on erilaisia, ja jos toisia raha tekee onnelliseksi, niin mikä minä olen tuomitsemaan. Kunhan ihmiset ei samalla muutu itsekeskeisiksi ja unohda muut ympäriltään.
Olen kiinnostunut kasvatuksesta, minkä huomaa siitä, että olen tahtonut lähteä au pairiksi, nyt lähden opiskelemaan varhaiskasvatusta ja olen tehnyt vapaaehtoistyötä puolitoista vuotta päiväkodissa. Lisäksi olen ollut työharjoittelussa päiväkodissa ja hoidan muutamassa perheessä silloin tällöin lapsia.
Vaikka olen todella usein sanonut ettei politiikka kiinnosta minua yhtään, se ei kuitenkaan ollut aivan totta. Politiikka on kiinnostanut minua vaikuttamisen osalta aina. Minä en jaksa ottaa selvää ketkä on tällä hetkellä eduskunnassa, mutta minä haluan vaikuttaa tiettyihin maailmalla tapahtuviin asioihin, joita vastaan olen. Sen takia olen erittäin kiinnostunut myös vapaaehtoistoiminnasta ulkomailla. En ole vielä valmis lähtemään tämän tyyppiselle matkalle, mutta toivottavasti joku päivä tämä toiveeni tulee toteutumaan.
Lopuksi voisin vielä mainita että pidän paitsi musiikista ja elokuvista niin myös unista. Omista ja muiden. Mutta varsinkin omista. Tutustun itseeni melko paljon juuri unien kautta. Olen oppinut jo tulkitsemaan monia asioita. Minun on monesti aamulla pakko maata hetki sängyssä miettimässä mitä unia näin yön aikana.
Tähän on hyvä lopettaa tämä postaus, sillä nyt voisin mennä näkemään unia.
Tähän on hyvä lopettaa tämä postaus, sillä nyt voisin mennä näkemään unia.
Kuvat on tältä sivustolta
tiistai 2. elokuuta 2011
30 days
En ole ennen tehnyt tämän tyylisiä blogipostauksia, mutta ajattelin että tämä voisi saada minut postailemaan hieman ahkerammin. Otan siis haasteen vastaan, katsotaan myöhemmin mitä tästä tulee.
Day 01: Introduce yourself
Day 02: Your Favorite Quote
Day 03: A Hobby Of Yours
Day 04: This month
Day 05: Favorite Television Program
Day 06: A Place You’ve Never Visited But Want To
Day 07: Guilty Food Pleasure
Day 08: Favorite Athlete From Your Favorite Sport
Day 09: Your beliefs
Day 10: What you wore today
Day 11: A List of All The Places You’ve Lived
Day 12: Your favorite place
Day 13: This week
Day 14: A YouTube Video
Day 15: Your dreams
Day 16: A Song I Wish I Knew The Words To
Day 17: Something that makes you cry
Day 18: Your favorite birthday
Day 19: Something you regret
Day 20: Your Favorite Recipe
Day 21: A moment
Day 22: A photo you took
Day 23: Something that makes you feel better
Day 24: Your favorite memory
Day 25: What you ate today
Day 26: Your fears
Day 27: What’s in your bag
Day 28: Something that you miss
Day 29: A Place You See Yourself In 5 Years
Day 30: Your day
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)